archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Esittelyssä: Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelman osallistujat

Sitran Kestävän koulutuksen kehittäjät -koulutusohjelma kiinnosti: 136 hakijasta valitsimme mukaan 29 osallistujaa.

Kirjoittaja

Heli Nissinen

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Kestävä tulevaisuus kiinnosti koulutuskentällä: Sitran tämän kevään aikana toteutettavan Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelman avoimeen osallistujahakuun vastasi 136 suomalaista koulutuksen asiantuntijaa ja kehittäjää. Hakemusten perusteella mukaan valittiin 29.

Ohjelman osallistujiksi haimme sekä peruskoulun opettajia ja rehtoreita että muita koulutuksen kehittäjiä ympäri Suomea. Ohjelmaan valitut edustavat paitsi laajasti koulutuskenttää, myös erilaisia näkökulmia koulutuksen kehittämiseen kestävämpään suuntaan osana koulua ympäröivää yhteisöä.

”Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelmassa yhdistyvät erilaiset kestävän hyvinvoinnin sisällöt ja käytännön kokeilut”, kertoo ohjelman parissa työskentelevä Jenna Lähdemäki Sitrasta.

”Tarkoitus on tarttua kestävyyteen kokonaisvaltaisesti ja pohtia sekä kokeilla käytännössä, miten koulut voisivat tehdä enemmän yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.”

Ohjelman aikana osallistujat muodostavat myös tiimejä, jotka suunnittelevat ja toteuttavat pienimuotoisen kokeilun. Koulutusohjelma koostuu kolmesta lähityöskentelypäivästä sekä kahdesta illasta

Koulutusohjelma on osa Sitran kansainvälistä Education for a Changing World -tutkimusprojektia, joka tutkii kestävyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin rajapintoja. Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan syksyllä 2017 Learning at the Edge of History -kirjan muodossa. Esimakua kirjan sisällöistä ja maistiasia koulutusohjelman kokeiluista julkaistaan jo heinäkuussa Porin SuomiAreenalla (ja niitä voi kurkkia myös jo nyt täältä).

Voit seurata ohjelmassa käytävää keskustelua Twitterissä tunnisteella #kestäväkoulutus.

Kestävän koulutuksen kehittäjät -ohjelman osallistujat:

Margit-Kirsti Gasbarra, koulutustarkastaja, Ammattiopisto Stadin työelämä- ja oppisopimuspalvelut
Henri Heikkinen, luokanopettaja, Sinervän koulukeskus, Multia
Minttu Kalmi, lehtori, Hyvinkään kaupunki
Henri Karjalainen, pedagoginen johtaja, opettaja, Qridi Oy
Lotta Karlsson, luokanopettaja, Jakomäen peruskoulu
Jussi Kolu, luokanopettaja, Hönttämäen koulu, Oulu
Maria Leivo, toimitusjohtaja, lehtori, Suomen Tiedekoulu Oy / Turun AMK
Annukka Leutonen, rehtori, Otalammen koulu, Vihti
Anu Liljeström, ylitarkastaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Henna Malila, koulunjohtaja, Kirja-Matin koulu, Seinäjoen kaupunki
Antti Miettinen, opettaja, Helsingin Uusi yhteiskoulu
Anna Maaria Nuutinen, luokanopettaja, erityisopettaja, Keinumäen koulu, Espoo
Hannu Niemelä, projektipäällikkö, Kepa
Merja Oljakka, johtaja, henkilöstön kehitys, SOL Palvelut Oy
Sirpa Orell, pedagoginen asiantuntija, Jyväskylän kaupunki
Makus Palmén, päätoimittaja, tuottaja, Kansanvalistusseura
Suvi Pulkkinen, koulutuspoliittinen asiantuntija, OAJ
Matti Rimpelä, professori, emeritus, asiantuntija, Me-säätiö
Petteri Roiha, erityisluokanopettaja, Kannelmäen peruskoulu, Helsinki
Maria Runonen, kouluttaja, projektipäällikkö, Suomen ympäristöopisto SYKLI
Ilpo Rybatzki-Tiensivu, taidekasvattaja, Helsingin kaupunki
Elena Saarikallio, ympäristökasvattaja, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy, Ympäristökoulu Polku
Päivi Siltakorpi, luokanopettaja, vararehtori, Toivion koulu, Pirkkala
Hanna Silvennoinen, luokanopettaja, Imatra
Salla Suntila, erityisluokanopettaja, Pasilan peruskoulu, Helsinki
Sami Suomela, rehtori, Vantaa
Sari Tarvonen, kehittämispäällikkö (sivistystoimi), Vaasan kaupunki/Kaupunkikehitys
Anne Turunen, erityisluokanopettaja, Kauhajoen kaupunki
Kirsi Verkka, opetuskonsultti, Helsingin opetusvirasto

Mistä on kyse?