25 eurooppalaista maata on rakentanut yhteisiä pelisääntöjä, joiden mukaan ihmisten terveystietoja voidaan hyödyntää sujuvasti ja turvallisesti entistä laajemmin. Tavoitteena on auttaa kehittämään uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja, kuten arkea helpottavia sovelluksia.
Rakennustyötä on tehty Sitran vetämänä. Työ on osa laajempaa kokonaisuutta, niin sanottua Euroopan terveystietoaluetta, jossa terveystiedot olisivat saatavilla tarpeen mukaan niin tutkimuksen tekoon kuin potilaiden hoitoon riippumatta siitä missä päin Eurooppaa he sattuvat olemaan.
Tällä hetkellä eurooppalaiset potilaat, lääkärit, tutkijat ja yritykset kohtaavat useita esteitä maiden rajat ylittävälle terveystietojen hyödyntämiselle. Tietoja ei voida käyttää täysimääräisesti ja turvallisesti hyödyksi. Suurimpana esteenä ovat erilaiset tulkinnat lainsäädännöstä. Käytännöt terveystietojen keräämiseen ja käsittelyyn eriävät kunkin EU-maan lainsäädännön takia.
Eri EU-maiden valmiudet vauhdittaa terveystietojen käyttöä tutkimukseen ja innovaatioihin eroavat suuresti, on käynyt ilmi Sitran vetämästä ja EU:n ja 25 maan rahoittamassa hankkeessa.
”Suomi on positiivinen poikkeus, olemme etumatkalla muun muassa siinä lainsäädännössä, joka ohjaa sosiaali- ja terveystietojen käyttöä tutkimukseen ja innovaatioihin. Tätä on hyödynnetty, kun eurooppalaisia pelisääntöjä on suunniteltu”, kertoo eurooppalaisten maiden yhteistyöhanketta johtanut projektijohtaja Markus Kalliola Sitrasta.
”Myös Euroopan komissio on käyttänyt Sitran koordinoiman työn tuloksia valmisteilla olevan lainsäädännön linjauksiin. Terveystietojen sujuva hyödyntäminen edellyttääkin monien jäsenmaiden ja koko unionin lainsäädännön selkeyttämistä.”
Sitra valikoitui johtamaan eurooppalaista kehitystä, sillä se oli mukana kehittämässä vastaavaa terveystietojen käyttöä edistävää lainsäädäntöä Suomessa ja tietojen tutkimuslupia käsittelevän viranomaisen, Findatan perustamista.
Tiedot käyttöön reilulla ja turvallisella tavalla
Terveystietojen käytöstä päätökset voisi tehdä kussakin maassa toimintaan erikoistunut viranomainen – Suomen mallin innoittamana. Tietojen käyttöön annetaan lupa vain määrättyihin tarkoituksiin. Silti tietojen uudenlainen käyttö herättää ymmärrettävästi huolen tietosuojasta ja luvista. Nousevia kysymyksiä ovat esimerkiksi: Kuka terveysdataa saa hyödyntää; millä periaatteilla päätöksiä käytöstä tehdään; ja miten data pidetään turvassa käytön aikana?
Sitran vetämä hanke teki suosituksia siitä, millaisia ovat turvalliset tietojenkäsittely-ympäristöt sekä niihin liittyvät, jäsenvaltioiden rajat ylittävät käytännöt. Suositukset sisältyvät Euroopan komission vuonna 2022 antamaan asetusehdotukseen. Ihmisten yksityisyyden suoja paranee, kun käytännöt tiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen määritellään yhteisesti Euroopassa.
Pitkäjänteistä vaikuttamistyötä EU-sääntelyyn
Sitran vetämä monivuotinen hanke on esimerkki siitä, kuinka EU-sääntelyyn voidaan vaikuttaa ja kuinka pitkäjänteistä työtä se vaatii. Työ on pitkällä: Eurooppalaisen terveystietoalueen luomista koskevat neuvottelut ovat käynnissä Euroopan unionin neuvostossa ja Euroopan parlamentissa.
Työ terveystietoalueen rakentamiseksi saa jatkoa ja uuden hankkeen on tarkoitus käynnistyä kesällä 2024. Sitä ennen on odotettavissa, että lainsäädännöstä syntyy sopu EU:n lainsäädäntöelinten välillä keväällä 2024.