Sitra on suomalaisten tulevaisuustalo, joka ennakoi, mitkä ilmiöt vaikuttavat tulevaisuuteemme. Kehitämme ja selvitämme uusia ratkaisuja sekä teemme ennakkoluulottomia kokeiluja yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.
Demokratiaa ja kansanvaltaisia toimijoita haastetaan monelta suunnalta. Me Sitrassa uskomme, että demokratian uudistaminen on parasta demokratian puolustamista. Työskentelemme sen puolesta, että suomalaisen demokratian tarina jatkuisi vahvana myös tästä eteenpäin.
Sitran Demokratia ja osallisuus -teemaan kuuluvassa Uudet vaikuttamisen tavat -projektissa etsimme ratkaisuja, joilla vahvistamme yhteiskunnallista osallistumista ja luottamusta. Kehitämme uudenlaisia vaikuttamisen tapoja tukemaan edustuksellista demokratiaa. Vahvistamme osallistuvaa demokratiaa Suomessa tekemällä kokeiluja, selvityksiä ja tukemalla uusien osallistumismuotojen käyttöönottoa. Yhtenä keskeisenä toiminnan kohteenamme ovat tammikuussa 2022 perustettavat hyvinvointialueet.
Etsimme tiimiimme
kahta demokratia-asiantuntijaa
määräaikaiseen työsuhteeseen 30.6.2025 saakka.
Jos sydämessäsi on paloa kansalaisosallistumisen vahvistamiseen, seuraat ajankohtaista keskustelua demokratian tilasta ja haluat tuoda siihen uusia näkökulmia, saatat olla juuri oikea ihminen meille.
Ymmärrät yhteiskunnan toimintaa ja rakenteita ja sinulla on kokemusta kokeiluista ja kansalaisosallistumisen menetelmien kehittämisestä. Asiantuntijana pääset työskentelemään keskeisessä roolissa kansalaislähtöisessä uusien vaikuttamistapojen kehitystyössä ja niistä käytävissä keskusteluissa. Kehitystyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä keskeisten kansallisten ja kansainvälisten verkostojen kanssa. Asiantuntijan tehtäviin kuuluu lisäksi demokratiakokeilujen suunnittelua ja toteuttamista, ajankohtaiseen demokratiakeskusteluun osallistumista sekä selvitysten ja raporttien kirjoittamista ja tuottamista.
Odotamme sinulta
- ymmärrystä kansainvälisen demokratiakehityksen keskeisistä trendeistä ja muutosilmiöistä
- laaja-alaista tietämystä demokratian kehittämisestä ja sen keskeisistä verkostoista
- kokemusta verkostotyöstä ja yhteiskunnallisten muutosprosessien fasilitoinnista
- kokemusta demokratiakokeilujen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kokemus digitaalisten teknologioiden hyödyntämisestä osana kokeiluja lasketaan eduksi
- intoa ja kiinnostusta tekstintuotantoon ja vankkaa esiintymistaitoa sekä suomeksi ja englanniksi
- organisointikykyä ja kokemusta vaativasta projektityöskentelystä
- itsenäistä työotetta, joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä
- hyviä vuorovaikutustaitoja sekä organisaation sisäiseen että ulkoiseen yhteistyöhön
- vahvaa englannin kielen taitoa ja sujuva ruotsi luetaan eduksi
- soveltavaa korkeakoulututkintoa ja laajaa teoreettista pohjaa, joka on hankittavissa esimerkiksi alan tutkimustyöllä ja/tai alan työkokemuksella
Tarjoamme sinulle
- Innostuneen ja asiantuntevan työyhteisön, jonka sydän sykkii reilun tulevaisuuden rakentamiselle.
- Monipuoliset työtehtävät, joiden kautta on mahdollisuus verkostoitua ja tuoda vahva panos projektikokonaisuuden vaikuttavuuteen.
- Mielenkiintoisen ja yhteiskunnallisesti tärkeän työn sekä vahvan Sitra-brändin ja osaavat asiantuntijat työsi tueksi.
Tehtävä on määräaikainen ja päättyy 30.6.2025 teeman projektisyklin mukaisesti.
Kiinnostuitko?
Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi sekä CV:si 24.1.2022 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Projektijohtaja Hannu-Pekka Ikäheimo puh. 050 378 5205 torstaina 13.1. klo 14.30-15.30 tai torstaina 20.1. klo 14.00-15.00
Teemajohtaja Veera Heinonen puh. 050 372 5244 keskiviikkona 19.1. klo 15.00-16.00