archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Juha Kostiainen valittiin Julkishallinnon johtamisen kehittämisohjelman ohjelmajohtajaksi

Sitran Julkishallinnon johtamisen kehittämisohjelman johtajaksi on valittu Juha Kostiainen. Vuoden 2010 alussa alkavan nelivuotisen ohjelman tavoitteena on luoda uusia johtamis- ja toimintamalleja ja käytäntöjä julkiselle sektorille.

Julkaistu

Sitran Julkishallinnon johtamisen kehittämisohjelman johtajana aloittaa 1.9.2009 HT, DI Juha Kostiainen. Vuoden 2010 alussa alkavan ohjelman johtajan tehtäviin kuuluu nelivuotisen ohjelman valmistelu syksyn aikana, ohjelman johtaminen ja toteutuksesta vastaaminen. Ohjelman tavoitteena on luoda uusia johtamis- ja toimintamalleja ja käytäntöjä julkiselle sektorille.

– Julkisen johtamisen ohjelma on erittäin tarpeellinen ja ajankohtainen, sillä edessä olevat systeemiset muutokset edellyttävät yhteiskunnassa uudenlaisia toimintatapoja ja  entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä.  Lisäksi julkisella sektorilla työskentelee yli 600 000 ihmistä ja uusien  johtamisen mallien ja käytäntöjen avulla voimme lisätä työtyytyväisyyttä, tehokkuutta ja oppimista merkittävällä tavalla, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen vakuuttaa.

Ohjelmajohtajaksi valittu Kostiainen on aikaisemmin toiminut Sitran Energiaohjelman toimialajohtajana, jonne hän siirtyi YIT Oyj:n viestintä- kehitysjohtajan tehtävästä vuoden 2009 alussa. Sitä ennen hän on toiminut mm. Tampereen kaupungin elinkeinojohtajana.

– Olen innostunut saamastani mahdollisuudesta työskennellä uuden, valmisteilla olevan ohjelman johtajana. Tässä tehtävässä pystyn hyvin yhdistämään kokemukseni ja osaamiseni julkisen ja yksityisen sektorin johtotehtävistä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä kaupunkitutkimuksesta. Lisäksi olen jo oppinut tuntemaan Sitran toimintatapoja ja organisaatiota työskennellessäni Energiaohjelmassa, Kostiainen sanoo.

Mistä on kyse?