uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Jyväskylä voitti Vuoden kiertotalous­kunta -kilpailun

Kuntaliiton, Suomen ympäristökeskus SYKEn ja Sitran järjestämän Vuoden kiertotalouskunta -kilpailun voittajaksi on valittu Jyväskylä. Lappeenrannan ja Oulun kaupungit saivat kisassa kunniamaininnan.

Kirjoittaja

Noora Lindroos

Julkaistu

Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Sitra haastoivat toukokuussa kaikki kunnat kisaamaan vuoden kiertotalouskunnan tittelistä. Kilpailun tarkoituksena on kirittää kuntia siirtymään kiertotalouteen ja esitellä hyviksi havaittuja kiertotaloustekoja kunnissa. Tänä vuonna kilpailuun osallistui kaikkiaan kymmenen kovatasoista kuntaa.

Suomen ensimmäiseksi vuoden kiertotalouskunnaksi valittiin Jyväskylä. Valinnassa vaikutti kaupungin vahva ja pitkäjänteinen sitoutuminen kiertotalouteen, mikä näkyy strategiassa sekä monipuolisissa ja vaikuttavissa kiertotalouden toimintatavoissa.

”Jyväskylässä esimerkiksi yritykset voivat testata kiertotalousratkaisuja uudella Kankaan asuinalueella. Kaupungin luoma biokaasujärjestelmä on puolestaan hieno esimerkki järjestelmällisestä työstä kohti fossiilittomampaa autokantaa ja omavaraista biokaasun tuotantoa”, sanoo ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa SYKEltä.

Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Miira Riipinen kertoo Jyväskylän tekevän myös poikkeuksellisen laajaa ja vaikuttavaa yhteistyötä kiertotalouden saralla.

”Kaupunki on muun muassa aktivoinut jyväskyläläisiä kestäviin elämäntapoihin tapahtumien ja kilpailujen avulla, toteuttanut kouluissa ruokahävikin vähentämiskampanjoita ja tehnyt yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa tutkimuksellisia kokeiluja. Jyväskylä on myös aktiivinen kuntaverkostoissa, jakaa hyviä käytäntöjään, antaa ja ottaa oppia”, jatkaa Riipinen.

SYKEn, Kuntaliiton ja Sitran asiantuntijat arvioivat kunnat ja valitsivat voittajan anonyymisti ilman, että näkivät kuntien tunnistetietoja.

Kiertotalous juurtuu kuntiin

Viimeisten viiden vuoden aikana Sitra on tukenut kuntien siirtymistä kiertotalouteen muun muassa kokeilemalla monien kymmenien kuntien kanssa uusia kiertotalousratkaisuja. Sitra on kokeillut myös Jyväskylän kaupungin kanssa resurssiviisauden tiekartan kehittämistä vuosina 2013-2015. Keväällä 2015 tiekarttaa pilotoitiin lisäksi Forssan, Lappeenrannan ja Turun kaupungeissa.

”Jyväskylä on kehittynyt huimasti kiertotalouden saralla viime vuosien aikana. Hienoa, jos osa kaikesta kehityksestä on saanut alkusysäyksensä Sitran yhteistyöstä. Pyrimme kokeilujen kautta sytyttämään kunnissa, yrityksissä ja valtionahallinnossa alkukipinän, joka innostaa jatkamaan yhteiskunnallisen muutoksen tekemistä kohti kestävää tulevaisuutta”, kertoo kiertotalouden asiantuntija Marleena Ahonen Sitrasta.

Jyväskylän kaupungin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Pirkko Melville iloitsee voitosta.

”Olemme iloisia ja positiivisesti yllättyneitä saamastamme tunnustuksesta. Resurssiviisas Jyväskylä on sitoutunut olemaan hiilineutraali jo vuonna 2030 ja jätteetön vuonna 2040. Tämä tunnustus kannustaa meitä ponnistelemaan entistä määrätietoisemmin kohti kunnianhimoisia tavoitteitamme.”

Kilpailussa Lappeenrannan ja Oulun kaupungit saivat kunniamaininnan hyvästä työstään kiertotalouden edistämiseksi. Lappeenranta on sitoutunut strategisissa ohjelmissaan kiertotaloutta edistäviin toimiin ja niiden seurantaan. Kaupungin erityinen vahvuus on ratkaisujen tuottaminen energia- ja ympäristötekniikan saralla yhteistyössä LUT-yliopiston ja yritysten kanssa.

Oulun kaupungin ympäristöohjelmissa näkyy kiertotalouden mukainen ajattelu. Oulu on myös vahvistanut kiertotalouden mukaista liiketoimintaa tekevien yritysten toimintamahdollisuuksia kaavoituksen avulla. Kaupunki on osallistunut aktiivisesti erilaisiin tutkimushankkeisiin, joiden avulla on etsitty ratkaisuja maamassojen tehokkaampaan hyödyntämiseen, yhdyskuntajätteiden uudelleenkäytön lisäämiseen ja kierrätysasteen nostamiseen.

Vuoden kiertotalouskunta -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran

Kilpailussa arvioitiin sitä, miten tehokkaasti kuntien kuvaamat toimet vievät eteenpäin kiertotaloutta ympäristön, talouden ja hyvinvoinnin näkökulmista. Lisäksi arvioitiin kunnan kiertotaloustoimien vaikuttavuutta, monistettavuutta, innovatiivisuutta ja kunnan sitoutumista muutokseen.

Voittajakunta Jyväskylä saa palkinnoksi viestinnällistä sparrausta alan ammattilaisilta. Sparrauksen avulla kaupunki voi lisätä houkuttelevuuttaan kiertotalouden edelläkävijänä nykyisille tai tuleville kuntalaisille ja alueen yrityksille.

Kilpailu on jatkoa Sitran aloittamalle Kuntien kiinnostavimmat kiertotalousteot -listalle ja yksi Suomen kiertotalouden tiekartan toimenpiteistä.

Lue lisää Vuoden kiertotalouskunta -kilpailusta Kuntaliiton sivuilta.

Lisätietoa:

Ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus
puh. 0295 251 437, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi,

Ympäristöpäällikkö Miira Riipinen, Kuntaliitto
puh. 040 824 4401, etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

Asiantuntija Marleena Ahonen, Sitra
puh. 050 511 7615, etunimi.sukunimi@sitra.fi

 

Mistä on kyse?