Tiedote 2.1.2006
Suomen toimintaympäristön nopeat muutokset korostavat tulevaisuuden ennakoinnin merkitystä päätöksenteossa. Sitran Innovaatio-ohjelma on käynnistänyt kansallisen ennakointiverkoston kehittämisen. Verkosto kokoaa suomalaisia ennakointiorganisaatioita ja -asiantuntijoita sekä päätöksentekijöitä yhteen tunnistamaan ja analysoimaan Suomen yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta merkittäviä, uusia muutosvoimia, -trendejä ja -signaaleja. Ennakointiverkosto tiivistää suomalaisten ennakointiorganisaatioiden yhteistyötä sekä ennakointitiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.Verkoston tunnistamia tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia esitellään kerran vuodessa korkean tason päättäjille ja ennakointikentän aktiivitoimijoille suunnatussa seminaarissa. Ensimmäinen seminaari järjestetään elo-syyskuun vaihteessa 2006. Kansallisen ennakointiverkoston työtä johtaa ennakointitiedon hyödyntäjätahoista koottu johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii ohjelmajohtaja Antti Hautamäki ja sihteerinä tutkimusjohtaja Timo Hämäläinen Sitrasta. Verkoston työ käynnistyy 26.1.2006 järjestettävässä työseminaarissa, jossa sen toimintamalli esitellään verkoston jäsenille ja tulevaisuuden muutosvoimien, -trendien ja -signaalien kerääminen alkaa teemaryhmien aihealueilla. Suomen tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia luotaava työ tapahtuu teemoittain organisoiduissa työryhmissä kevään 2006 aikana. Kansallisen ennakointiverkoston johtoryhmä Antti Hautamäki, Sitra (puheenjohtaja) Klaus Halla, Sosiaali- ja terveysministeriö Sirkka Hautojärvi, Ympäristöministeriö Sirkka Heinonen, VTT Matias Järnefelt, Nokia Atte Jääskeläinen, Suomen tietotoimisto Ilkka Kajaste, Valtiovarainministeriö Jyrki Katainen, Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Pirjo Kyläkoski, TEKES Osmo Lampinen, Opetusministeriö Paavo Löppönen, Suomen akatemia Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, Kuntaliitto Matti Pietarinen, Kauppa- ja teollisuusministeriö Pekka Pokela, Elinkeinoelämän keskusliitto Esko-Olavi Seppälä, Valtion tiede- ja teknologianeuvosto Jussi Toppila, Työministeriö Timo Hämäläinen, Sitra (sihteeri) Sitran teemaryhmien aihealueet: Hyvinvoinnin ja arkielämän tulevaisuus (pj. Sirkka Heinonen, VTT) Työelämän tulevaisuus (pj. Tuomo Alasoini, Työministeriö) Julkisen sektorin tulevaisuus (pj. Matti Pietarinen, Kauppa- ja teollisuusministeriö) Monikulttuurisuus (pj. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, Kuntaliitto) Ympäristö (pj. Risto Laukkanen, Jaakko Pöyry) Yhteistyötä KTM:n Ennakointifoorumin kanssa Sitra on kutsunut verkoston toimintaan mukaan myös kauppa- ja teollisuusministeriön Ennakointifoorumin (www.ennakointifoorumi.fi) aiheryhmien suunnittelutiimeihin osallistuvat henkilöt. Ennakointifoorumissa toimii tällä hetkellä viisi aiheryhmää, jotka ovat Ikärakenteet, Palveluliiketoiminta, Käyttäjälähtöisyys, Ennakointi johtamisen välineenä ja Biotekniikka. KTM ja Sitra ovat lisäksi sopineet, että verkosto voi käyttää Ennakointifoorumin www-sivuja toiminnastaan tiedottamiseen. Lähetä näkemyksiä ennakointiverkostolle Kansallisen ennakointiverkoston työtä voi tukea lähettämällä Sitraan sähköpostilla (tuovi.allen@sitra.fi) teemaryhmien aihealueilta Suomen yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta uusia, merkittäviä muutosvoimia, -trendejä ja -signaaleja koskevia ideoita tai havaintoja. Merkitse viestin aihekenttään ’MUUTOSVOIMA’ ja selitä lyhyesti havaitsemasi muutosvoima, -trendi tai -signaali sekä sen mahdollinen vaikutus Suomeen tulevaisuudessa.
Lisätietoja: Timo Hämäläinen, tutkimusjohtaja, Sitra Puh. 050 502 4900