archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kerava vauhdittaa nuorisotakuuta Tajua Mut! -toimintamallilla

Kirjoittaja

Kirsi Suomalainen

Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

”Otetaan puheeksi ja tartutaan harmeihin, ettei niistä tule ongelmia!”

Kerava lähtee pilotoimaan Mikkelin ja Espoon jalanjäljissä Tajua Mut! -toimintamallia, jolla ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Toimintamallilla edistetään lasten ja nuorten parissa toimivien ammattilaisten yhteistyötä ja nopeutetaan varhaista tukea. Toimintamalli koskettaa nyt lähes 90 000 nuorta Suomessa. Sitra hakee uusia pilottikuntia parhaillaan mukaan kokeiluun.

Lasten ja nuorten parissa toimivien ammattilaisten vähäinen tai satunnaiseksi jäänyt yhteistyö on usein koettu varhaisen tuen viivästymisen syyksi. Tajua Mut! -toimintamallilla kannustetaan ammattilaisia ottamaan pienet huolet puheeksi nuorten kanssa ja tarpeen vaatiessa saatetaan heidät keskenään yhteistyöhön. Parhaimmassa tapauksessa nuorta saattaa auttaa jo se, että aikuinen kysyy häneltä: ”Mitä kuuluu, onko kaikki hyvin?” Toimintamalli perustuu avoimuuteen – mitään ei tehdä lapsen, nuoren tai perheen selän takana.

”Tajua Mut! -toimintamalli on uusi varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisevän nuorisotyön toimintamalli Keravalla. Kohderyhmänä ovat kaikki 16 – 28 -vuotiaat keravalaisnuoret. Tajua Mut! -toimintamalli on yksi keskeinen keino toteuttaa nuorisotakuuta. Uuden toimintamallin avulla voimme vahvistaa kaupungin tavoitteita syrjäytymisen ehkäisyssä ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa, jotta nuoret ja perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen ajallaan”, toteaa Keravan vapaa-aikapalvelujen toimialajohtaja Pertti Rantanen.

Toimintamalli on käytössä jo Mikkelissä ja Espoossa. Molemmilla kaupungeilla on positiivisia kokemuksia uudesta työvälineestä ja kaupunkien nuoret ovat myös ottaneet hyvin vastaan uuden toimintamallin. ”Tajua Mut!” -termin ovat keksineet mikkeliläiset nuoret.

Toimintamallilla vahvistetaan ammattilaisten välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua. Nuoren ei tarvitse kertoa samaa tarinaa uudestaan eri ammattilaisille. Yhteistyö vähentää nuoren juoksua luukulta toiselle ja nuorelle voidaan tarjota tarvittavaa tukea ja palveluita yhdeltä luukulta.

Sitran aiemmassa hankkeessa kehitetty, Pelastakaa Lapset ry:n pyörittämä Suunta-palvelu liitetään osaksi Tajua Mut! -toimintamallia mukana olevissa kunnissa. Suunta-palvelu päivystää iltaisin chat-pohjaisena verkossa ja ohjaa nuoria koulutukseen ja työhön liittyvissä pulmissa.

”Tähän asti ei ole ollut tarjolla työkalua, jonka avulla saman nuoren kanssa työskentelevät ammattilaiset voivat löytää toisensa. Tajua Mut! -toimintamalli mahdollistaa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön nuoren, perheen ja toistensa kanssa. Tavoitteena on rakentaa tätä kautta nuoren ympärille valtakunnallinen ja kokonaisvaltainen palvelujärjestelmä, jossa palvelut eivät ole riippuvaisia kunnan taloustilanteesta tai siitä missä nuori asuu. Isona tavoitteena on päivittää nuorten palvelujärjestelmä vastaamaan yhteiskunnan muutosta ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä”, sanoo johtava asiantuntija Kimmo Haahkola Sitrasta.

”Syrjäytyminen on sekä inhimillinen tragedia että taloudellinen ongelma. Yhden syrjäytyneen nuoren elämänkaaren aikaiset kustannukset yhteiskunnalle ovat 1-2 miljoonaa euroa. Jo pienillä panostuksilla oikeassa kohdassa voidaan päästä tosi hyviin tuloksiin niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta”, Haahkola sanoo.

Toimintamallin perusperiaatteet ja Mikkelin ja Espoon kokemukset on koottu tuoreeseen käsikirjaan Tajua Mut! -toimintamalli lasten ja nuorten tukena.

Lisätietoja

Keravan tiedote: Nuoria auttamalla säästetään miljoonia! – Keravalla tartutaan harmeihin, ettei niistä tule ongelmia! (10.2.2015)

Keravan nuorisopalvelut

Kimmo Haahkola, johtava asiantuntija, Sitra
kimmo.haahkola@sitra.fi, 050 380 8603

Mia Talikka, erityisasiantuntija, Keravan Tajua Mut! -projektiprojektipäällikkö
mia.talikka@kerava.fi, 040 318 2214

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?