archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kestämätön käy kalliiksi – 10 teesiä kestävään talouteen

Julkaistu

Ilmastonmuutos, ihmisten eriarvoistuminen ja toistuvat talouskriisit ovat kaikki vakavia oireita siitä, ettei nykyinen taloutemme ole kestävällä pohjalla. Sitran Kestävä talous -foorumi kokosi yhteen 29 taloutta hyvin eri kulmista katsovaa ihmistä pohtimaan, millainen talous on kestävää. Foorumin näkemykset koottiin yhteen, ja syntyi Kestämätön käy kalliiksi – 10 teesiä kestävään talouteen -julkaisu.

Mitä on kestävä talous?

Foorumin mukaan kestävän talouden perustana on maapallon kantokyky. Talous on väline, jonka tarkoituksena on tuottaa hyvinvointia ihmisille, ympäristön asettamissa rajoissa, tulevien sukupolvien tarpeet huomioon ottaen

Kestävä talous edellyttää luonnontalouden nostamista arvoonsa niin, että ympäristö ja luonnonvarat otetaan osaksi talouspoliittista päätöksentekoa. Monimutkaiseksi ja vaikeasti hallittavaksi karannut finanssitalous pitää taas saada palvelemaan reaalitaloutta. Tarvitsemme vaihtoehtoja luonnonvarojen kulutukseen perustuvalle talouskasvulle. Kestävä talous tarkoittaa myös hyvinvointipalveluiden uudelleenorganisointia sekä mielekkään ja elämäntilanteiden mukaan joustavan työn tarjoamista kaikille, jotka töitä pystyvät tekemään.

Muutos kestävään talouteen koskee kaikkia ja yhteiskunnan jokaista tasoa – yksilöitä, yhteisöjä, yrityksiä, julkista sektoria ja kansainvälisiä toimijoita. Kestävän talouden haasteet tarjoavat näille kaikille monia mahdollisuuksia: esimerkiksi tulevaisuuden menestyjäfirmat tekevät massiivisten ja ekologisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisesta liiketoimintaa.

Isot muutokset ovat mahdollisia. Ne vaativat kuitenkin pitkänäköisyyttä ja rohkeutta – vain katsomalla kauas ymmärrämme, miten linkittyneitä ja riippuvaisia toisistaan taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen hyvinvointi itse asiassa ovatkaan. Isojen muutoksien aikaansaaminen vaatii avointa ja kunnioittavaa yhteistyötä yli siilojen ja kuppikuntien.

Kestämätön käy kalliiksi. Mitä nopeammin hyväksymme muutoksen välttämättömyyden, sitä kukoistavamman maan rakennamme Suomesta.

Lataa pdf ja lue lisää:
Kestämätön käy kalliiksi – 10 teesiä kestävään talouteen

Julkaisua koskevat tiedustelut: julkaisut@sitra.fi

Mistä on kyse?