Kansainvälisen yhteiskunnallisen keskustelun huipputapahtuma OECD-foorumi kokoontuu jälleen touko-kesäkuun taitteessa Pariisissa. Tänä vuonna keskustelujen pääteemana on tuottavuuden lisääminen niin, että taloudellinen kasvu hyödyttää kaikkia. Aiheiden kirjo on laaja vaihdellen työn tulevaisuudesta maahanmuuttajien integraatioon ja tulevaisuuden kaupunkeihin. Huomion keskipisteenä ovat erityisesti ryhmät, joihin maailmanlaajuiset sosiaaliset ja taloudelliset muutospaineet vaikuttavat eniten: maahanmuuttajat, lapset ja nuoret, sekä naiset ja ikääntyneet.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n vuosittain järjestämä foorumi kokoaa yhteen poliittisen päätöksenteon, liike-elämän, kansalaisyhteiskunnan ja tieteen huiput. Kahden päivän aikana nähdään yhteensä lähes 80 paneelikeskustelua, alustusta ja tapahtumaa. Suomi on yksi tämänvuotisen foorumin viidestä kumppanimaasta. Sitra tarjoaa näkemyksiään keskusteluihin kolmen asiantuntijansa voimin. Foorumin yhteydessä järjestetään myös ministeritason tapaamisia, joihin Suomesta osallistuu ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.
Mari Pantsar ja Sir Nicholas Stern keskustelevat kiertotaloudesta
Ilmastonmuutos on koko foorumin läpileikkaava teema. Sitran resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teeman johtaja Mari Pantsar osallistuu foorumissa 1. kesäkuuta järjestettävään pääpaneeliin kiertotalous-aiheesta yhdessä muun muassa maailman tunnetuimman ilmastovaikuttajan ekonomisti sir Nicholas Sternin kanssa. Huippuasiantuntijoiden paneeli pureutuu pohtimaan sitä, miten kiertotalous voi edistää talouskasvua maapallon kantokyvyn rajoissa sekä miten kiertotalouden edistäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta tulisi huomioida lainsäädännössä.
Pantsarin mukaan Suomessa katse on jo käännetty pitkälle tulevaisuuteen ja julkinen ja yksityinen sektori etsivät yhdessä kokonaisratkaisuja, joilla pääsemme kohti systeemistä muutosta.
”Maailma tarvitsee kipeästi edelläkävijöitä, sillä ilmastokriisin myötä yhteiskuntien on muututtava vähäpäästöisemmiksi. Kiertotalous on tähän ratkaisu. Kiertotalous on myös varma valinta, sillä ilmastokriisin ratkaisemisen lisäksi se tuo kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja miljardien edestä arvonlisää Suomelle”, sanoo Pantsar.
Suomessa tekeillä oleva kiertotalouden toimintaohjelma on herättänyt kansainvälisesti suurta mielenkiintoa.
”Meillä on kaikki eväät nousta kiertotalouden kärkimaaksi ja jakaa osaamistamme eteenpäin. Mutta meidän on oltava nopeampia kuin muut, sillä emme ole ainoita havittelemassa kärkimaan paikkaa”, Pantsar muistuttaa.
Myös Oras Tynkkynen, Sitran vanhempi neuvonantaja resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teemalta, osallistuu OECD-foorumiin.
Digitalisaatio muuttaa yhteiskuntia
Yhä kiihtyvä digitalisoituminen mahdollistaa paljon, mutta tuo myös haasteita. Samaan aikaan kun monet internet-ajan hyödyt ovat näkyviä ja tuntuvia, on osa uuden ajan ilmiöistä jäänyt vähemmälle huomiolle. Millaisia kysymyksiä liittyy esimerkiksi henkilökohtaisten tietojen yksityisyyteen ja turvallisuuteen? Entä miten takaamme sen, että kaikki hyötyvät – eivät vain tietyt ryhmät?
Digitalisaation mahdollisuuksiin ja haasteisiin pureudutaan keskustelussa, johon Sitrasta osallistuu vanhempi neuvonantaja Madis Tiik.
”Suomesta kiinnostavia esimerkkejä tässä keskustelussa ovat varmasti kansallinen palveluväylä sekä sote-uudistus ja sen kautta sosiaali- ja terveyssektorilla tapahtuva digitalisoituminen”, sanoo Tiik.
Miten voit osallistua?
OECD-foorumin paneeleja ja puheenvuoroja voi katsoa suorana foorumin verkkosivuilla. Sosiaalisen median kautta keskusteluja voi seurata OECD:n virallisissa kanavissa twitterissä @OECDlive ja häshtägillä #OECDwk. OECD-foorumiin osallistuvan Sitran vanhemman neuvonantajan Oras Tynkkysen twiittejä voi seurata @orastynkkynen.
Suosittelemme