Välillä tuntuu, että nykypäivänä ongelmat vain seuraavat toisiaan. Ilmastonmuutos kiihtyy ja luonnon monimuotoisuus heikkenee. Nuorten pahoinvointi lisääntyy. Väestö vanhenee eikä yhteiskunnallista epätasa-arvoa saada kitkettyä.
Tämä kaikki on johtanut tulevaisuususkon heikkenemiseen. EVA:n tutkimuksen mukaan vain 21 prosenttia nuorista suhtautuu positiivisesti maailman tulevaisuuteen. Nuorten keskuudessa optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuvien osuus on lähes puolittunut vuodesta 2020.
Emme kuitenkaan saa vaipua epätoivoon, vaan tarvitsemme toivoa ja intoa paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Millaista hyvä elämä maapallon kantokyvyn rajoissa olisi? Pelkkää luopumista ja kurjuutta vai kenties jotain ihan muuta? Jotta voimme nähdä epämiellyttävien ja uhkaavien tulevaisuuskuvien sijaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, meidän pitää valjastaa mielikuvituksemme muutoksen välineeksi. On vaikea edistää muutosta tai tehdä valintoja, jos emme pysty kuvittelemaan suuntaa, johon lähteä. Mielikuvituksen avulla voimme luoda erilaisia tarinoita ja mielikuvia menestyksestä, merkityksellisyydestä ja ylipäätään hyvästä elämästä. Kenties tätä kautta voimme löytää uusia ratkaisuja, ymmärrämme mihin suuntaan haluamme kulkea ja rakennamme parempaa tulevaisuutta meille kaikille.
Mielikuvituksen käyttö paremman tulevaisuuden rakentamisessa vaatii kaksi vaihetta, jotka saattavat olla monelle tulevaisuusajatteluun perehtyneelle jo tuttuja. Ensimmäisessä vaiheessa haastamme olemassa olevan ratkaisun, tilanteen, ajatuksen tai uskomuksen. Meidän pitää pysähtyä ja ymmärtää, että tilanteen ei tarvitse olla nykyisen kaltainen, vaan voimme haastaa olemassa olevaa. Toisessa vaiheessa rakennamme tilalle uusia vaihtoehtoja ja käytämme mielikuvitusta ilman, että annamme olemassa olevan rajoittaa sitä.
Yksi esimerkki tästä on se, miten suhtaudumme asioiden omistamiseen. Ennen ajateltiin, että omistaminen on paras tapa käyttää resursseja. Jakamistalous on kuitenkin syntynyt haastamaan tämän ajatuksen. Jakamistaloudessa Aibnb:n ja Uberin kaltaiset yritykset tarjoavat alustoja, joilla ihmiset voivat jakaa resurssejaan, kuten asuntoja ja autoja, muiden kanssa. Tämä pienentää ympäristökuormaa, kun ihmiset voivat lainata muilta ostamisen sijaan sekä synnyttää uusia yritysideoita ja tulonlähteitä.
Nykyisyyden haastaminen ja mielikuvituksen käyttämien ilman rajoitteita voi tuntua aluksi vaikealta, mutta ne ovat meille kaikille luonnollisia taitoja. Geoff Mulgan toteaa kirjassaan Another World is Possible, että hallitsemalla nämä molemmat vaiheet pystymme paitsi muokkaamaan tulevaisuutta, myös ymmärtämään nykyisyyttä. Tämä on erittäin tärkeää muutoksen kannalta. Moral Imagination -liikkeen perustaja Phoebe Tickell sanoittaakin ytimekkäästi, että ”meillä ei ole resurssien puutetta vaan mielikuvituksen puutetta”.
Loimme mielikuvituksen herättelyyn ja harjoitteluun työkalupakin hyvän tulevaisuuden kuvitteluun, jota voi käyttää muutoksen välineenä. Työkalupakissa olemme tuoneet hyvän elämän, luonnon kantokyvyn ja tulevaisuuden kuvittelun yhteen. Työkalupakki auttaa alkuun mielikuvittelussa ja sen merkityksen vahvistamisessa.
Nyt julkaistavan työkalupakin tavoitteena on:
- Innostaa kokeilemaan mielikuvitusta muutoksen välineenä
- Luoda ja jakaa uusia hyvän elämän, menestymisen ja hyvinvoinnin mielikuvia ja tarinoita
- Tuottaa askeleita ja toimintaa kohti hyvää elämää maapallon kantokyvyn rajoissa
Työkalupakista löydät erilaisia työkaluja ja menetelmiä, joita voit käyttää yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Ajatuksena on aluksi herätellä kiinnostusta kuvitteluun ja auttaa alkuun kuvittelutyössä. Työkalupakki treenaa kykyä ja taitoa tunnistaa olemassa olevia hyvän elämän oletuksia ja narratiiveja sekä vahvistaa kykyä haastaa niitä. Se tarjoaa myös keinoja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvitteluun ja auttaa ottamaan konkreettisia askeleita niitä kohti.
Homman voima kuitenkin piilee lopulta yhteisten kuvitelmien jakamisessa. Jaa, mistä unelmoit! Inspiroidu toisten kuvitelmista ja inspiroi muita. Kutsu rohkeasti työyhteisösi, järjestöporukkasi, ystäväsi, perheesi tai kyläyhteisösi koolle. Yhteinen unelmointi mahdollistaa yhdessä toimimisen toivotun tulevaisuuden eteen. Tämä tekee muutoksesta sekä helpompaa, nopeampaa että hauskempaa.
Työkalupakki on syntynyt laajalla yhteistyöllä kehitystyöryhmän mahtavan työn tuloksena. Siitä prosessista voit lukea täältä lisää. Kiitos suuresti työryhmäläisille!
Työkaluja hyvän tulevaisuuden kuvitteluun
When we dream alone it is only a dream, but when many dream together it is the beginning of a new reality.
Friedensreich Hundertwasser