archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Miten tekstiiliala voi kasvaa kohti kiertotaloutta?

Sitra pilotoi kiertotalouden liiketoimintamalleja tekstiilialan ja Finatexin kanssa. Kehitysohjelma alkaa syksyllä 2015.

Kirjoittaja

Matti Aistrich

Julkaistu

Sitra pilotoi kiertotalouden liiketoimintamalleja yhteistyössä tekstiilialan kanssa. Syksyllä 2015 alkavan kehitysohjelman tavoitteena on kehittää alalle kiertotalouteen perustuvia uusia palvelumalleja, jotka auttavat yrityksiä siirtymään lineaarisesta toimintamallista kohti kiertotaloutta esimerkiksi vuokrauksen, tuotteiden huollon tai käytettyjen vaatteiden kaupan kautta.

Yhteistyökumppanimme on Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry Finatex. Vuoden kestävässä kehitysohjelmassa työtä tehdään yhdessä alan yritysten kanssa.

Uusien palveluliiketoimintamallien kehittämisen lisäksi keskeistä on niiden ansaintalogiikan toimivuuden testaaminen. Hanke kattaa koko tekstiilialan arvoketjun eli suunnittelun, tuotannon, kaupan ja palvelut sekä tekstiilien uusiokäytön ja kierrätyksen.

Tekstiiliala valikoitui kiertotalouden kehittämisen pilottialaksi useiden vaihtoehtojen joukosta. Valintaan vaikuttivat keskeisesti muun muassa alan kiivastahtisuus, kansainvälisyys ja yhteistyöhalukkuus. Tavoitteena on, että yhdessä tekstiilialan kanssa kehitettyjä liiketoimintakonsepteja otetaan käyttöön ja että luotuja toimintamalleja voidaan hyödyntää myös muilla toimialoilla.

Maailmalla uusista liiketoimintakonsepteista on jo menestyksekkäitä esimerkkejä: Mattovalmistaja Interface liisaa mattoja käyttäjille, minkä jälkeen ne palautuvat tehtaalle uusien mattojen raaka-aineeksi. Urheiluvalmistaja Puma taas tuo markkinoille kompostoitavia ja kierrätettäviä jalkineita, t-paitoja ja laukkuja. Kotimaisia edelläkävijöitä ovat esimerkiksi eko-ompelimo Remake, joka korjaa, muuttaa ja uudelleentuottaa erilaisia tekstiilejä uusiksi luomuksiksi ja Nurmi, joka valmistaa kierrätetyistä materiaaleista muun muassa farkkuja.

Lisätietoja:

Matti Aistrich, Sitra, puh. 0294 618 295
Pia Vilenius, Finatex, puh. 010 830 1404, www.finatex.fi

Sitran Kiertotalouden kuluttajalähtöiset liiketoimintamallit -avainalueen keskeisenä tavoitteena on luoda yhteinen tahtotila Suomen siirtymiselle kohti kiertotaloutta. Tämä tehdään konkreettisten liiketoimintamallien ja kannusteiden avulla. Avainalueen työ alkoi maaliskuussa ja jatkuu 31.8.2017 asti.

Mistä on kyse?