Seulo Palvelut Oy on avannut pääkaupunkiseudulla ostos- ja palveluikkunan, joka on enemmän kuin nettiruokakauppa: se on kokonaisvaltaisempi kotitalouspalvelu, joka helpottaa arkea ja auttaa tekemään ekologisempia valintoja. Palvelussa panostetaan erityisesti lähi-, luomu- ja erikoistuottajien tarjontaan, sillä tällaisten tuotteiden kysyntä kasvaa Sitran keväällä julkaiseman lähiruokaselvityksen mukaan koko ajan.
Palvelun taustalla on kahden vuoden ajan toiminut, hyvän vastaanoton saanut pilottihanke, jonka perusteella palvelu nyt lanseerataan asiakkaille. Seulo on valittu Kaupunki-innovaatiot -ohjelmaan, jossa kehitetään Helsingin metropolialueelle innovatiivisia kaupunkipalveluita.
Seulon palvelua käytetään avaamalla internetsivujen kautta kotikoneelle palveluikkuna. Uudenlainen konsepti tuo asiakkaan ulottuville tuotteita ilman välikäsiä myös lähi- ja luomutuottajilta sekä erikoisliikkeiltä, kuten Reinin Lihalta ja Jokilaakson Juustolta, Emil Halmeen ja Kanniston leipomoista sekä Pieni Ruokakauppa -luomumyymälästä, päivittäistavarakaupan valikoiman lisäksi.
Seulo helpottaa arkea laajemminkin, sillä sen kautta voi esimerkiksi käyttää pesulapalveluita ja lainata kirjoja kirjastosta. Asiakas voi tilata kaikki tarvitsemansa palvelut yhdellä kertaa, suoraan kotiovelle toimitettuna ja itselleen sopivana ajankohtana.
Seulolla lähiruoan lähelle
– Lähi- ja luomuruoan sekä erikoistuotteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti, kun ekologiset arvot vahvistuvat, ja kiinnostus ruoan alkuperään ja tuotantotapaan kasvaa. Laadukkaiden tuotteiden löytäminen koetaan kuitenkin hankalaksi, sillä tuottajat ovat yhä keskimäärin pieniä ja tuntemattomia yrityksiä, joihin asiakkailta puuttuu helppo linkki. Sen tarjoaa nyt Seulo, muiden päivittäistavaratuotteiden sekä arjen palveluiden ohella, toimitusjohtaja Erkki Timmerbacka kuvailee.
Toukokuussa julkaistun Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Lähiruoka, nyt! Trendistä markkinoille -selvityksen mukaan alan suurin ongelma on se, ettei lähiruokaa ole saatavilla. Kuluttaja kuitenkin haluaisi ostaa kaikki tuotteet yhdestä paikasta.
Seulo tekee tutkimusta Sitran Maamerkit-ohjelmalle
Seulon palvelukonseptin avulla tutkitaan, pilotoidaan ja julkistetaan myös maaseutuolosuhteisiin soveltuvia uusia ratkaisuja: kenttätutkimuksen avulla täydennetään Sitran Maamerkit-ohjelman keväällä valmistunutta lähiruokaselvitystä. Viisivuotisessa Maamerkit-ohjelmassa etsitään erilaisia näkökulmia ja edistetään innovatiivista toimintaa maaseudun uusien merkitysten löytymiseksi.
– Uudet palveluiden jakelukonseptit todentavat ja mahdollistavat ihmislähtöisten ja ratkaisukeskeisten toimintamallien levittämisen Suomeen haja-asutusalueilla, ja näin ollen tuovat sinne uutta liiketoimintaa. Yhtenä tavoitteena on tuottajien ja pienten valmistajien jakelutoiminnan tehostaminen sekä palvelujen saatavuuden monipuolistaminen, kertoo Sitran Maamerkit -ohjelman johtava asiantuntija Jyri Arponen.
Ensimmäisenä pilottikohteena on Kokkolan seutukunta, jossa pilotoinnin tavoitellaan käynnistyvän jo lokakuussa. Paikallisten markkinoiden ohella tuottajille pyritään avaamaan parempaa pääsyä myös pääkaupunkiseudun markkinoille. Tässä Seulo Palvelut Oy tavoittelee maakuntien ja pääkaupunkiseudun pienten toimittajien yhteistyötä tilaustenhallinnassa ja loppujakelussa esim. ravintola-asiakkaille.
Ekologisuus ja arjen helppous palvelun keskeisinä lähtökohtina
Yli 40 % suomalaisten autoilumatkoista on alle 5 km:n mittaisia, ja ne kohdistuvat lähinnä välttämättömien asioiden hoitoon kuten kaupassa käytiin. Seulon yhden ikkunan palvelussa keskeinen idea onkin vähentää yksityisautoilua.
Kun yhdellä kertaa toimitetaan kunkin asiakkaan kaikki, eri tuottajiltakin tehdyt tilaukset yhdeksi toimitukseksi koottuna ja samalla useiden saman alueen asiakkaiden tilaukset, kuljetuskilometrit vähenevät merkittävästi. Seulo keventää siis asiakkaansa hiilijalanjälkeä. Samalla niin vanhempien ikäryhmien, lapsiperheiden kuin vaikkapa yritystenkin arki helpottuu ja tarkoituksenmukaistuu huomattavasti, kun eri palveluita ei tarvitse hakea hyvinkin laajalta alueelta.
– Seulon palvelusta tullut merkittävin etu on ajan ja hermojen säästö. Eritoten lasten mielestä ostosten teko tietokoneella on ollut hauskaa. Palvelu on helpottanut arkea monin tavoin: voi miettiä rauhassa mitä tarvitaan, ilman ruuhkaa, kuljetusongelmia tai kiirettä. Kuluissa on tullut säästöä, kun kauppareissuja ei tarvitse tehdä omalla autolla ja samalla arki on kuin huomaamatta muuttunut ekologisemmaksi. Lähi- tai luomutuotteidenkaan vuoksi ei tarvitse tehdä erillistä reissua muuhun kauppaan. Ihme, ettei tällaisia palveluita ole kehitetty jo aikaisemmin, Seuloa pilottivaiheessa testannut espoolainen perheenäiti Annika Palola kertoo kokemuksistaan.
Seulo valittu Kaupunki-innovaatiot -ohjelmaan
Seulolla on takana kahden vuoden pilotointi innovatiivisesta, asiakaslähtöisesti toimivasta palvelustaan, ja kokemukset ovat olleet positiivisia. Seulo onkin valittu modernisti rakentuvan ja ekologisia arvoja painottavan Espoon Suurpellon asuinalueen ensimmäiseksi kaupaksi.
Lisäksi Seulo on valittu yhdeksi kuudesta ensimmäisestä Helsingin kaupungin ja Suomen valtion Kaupunki-innovaatiot -ohjelman hankkeesta, joilla tähdätään innovatiivisiin kaupunkipalveluihin Helsingin metropolialueella. Jatkossa Seulon toiminta laajentuu myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Lisätiedot
Seulo, toimitusjohtaja Erkki Timmerbacka
puh. 0400 602 815
erkki.timmerbacka@seulo.fi
www.seulo.fi
Seulo Palvelut Oy on yritys, joka tarjoaa yksityisasiakkaille ja yrityksille kokonaisvaltaisen internetpohjaisen kotitalouspalvelun. Se tarjoaa asiakkaalle koko päivittäistavarakaupan valikoiman, laajan valikoiman lähi-, luomu- ja erikoistuotteita sekä palveluita, kuten pesula- ja kirjastoasioinnin. Palvelu on perustettu vuonna 2007 Espoossa käynnistyneen, useiden yritysten ja kuntatahojen yhteistyönä toteutetun pilottihankkeen pohjalta. Yleisön käytettävissä palvelu on ollut vuodesta 2010 alkaen.
Maamerkit -ohjelma on Sitran viisivuotinen hanke, jossa etsitään erilaisia näkökulmia ja edistetään innovatiivista toimintaa maaseudun uusien merkitysten löytymiseksi. Maamerkit-ohjelma tuottaa ja välittää puolueetonta tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi, kehittää ja kokeilee uusia toimintamalleja sekä vauhdittaa liiketoiminnan syntymistä, erityisesti kolmen pääteemansa, ihmislähtöisyyden, glokaalin ajattelun sekä resurssien tarkastamisen alueelta.