Keski-Pohjanmaalla asuvat nuoret pääsevät tänä vuonna kertomaan mielipiteensä paljon kohuttuun aiheeseen: Miten nuorten mielenterveyspalveluita pitäisi oikeasti parantaa? Nuorten näkemykset eivät jää pelkäksi koristeeksi, sillä hyvinvointialue aikoo ottaa ne aidosti huomioon päätöksenteossa.
Keski-Pohjanmaa on yksi hyvinvointialueista, jotka kokeilevat tänä keväänä uutta demokratiainnovaatiota – Polis-verkkoalustaa. Lisäksi ainakin Etelä-Karjalan, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueet vahvistavat asukkaiden digitaalista osallistumista päätöksentekoon seuraavien vuosien aikana.
Polis on uusi, avoimeen lähdekoodiin perustuva verkkoalusta, joka mahdollistaa rakentavan mielipiteiden vaihdon valitun aihepiirin ympärillä.
Hyvinvointialueiden asukkaat pääsevät alueesta riippuen vaikuttamaan esimerkiksi digitaalisiin palveluihin, mielenterveyspalveluihin tai alueelliseen hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan. Tarkemmat kuvaukset kokeiluista löydät jutun lopusta.
Uusille digitaalisen osallistumisen tavoille löytyy kysyntää
Juuri alkaneet kokeilut ovat ehtineet jo herättää kiinnostusta hyvinvointialueiden asukkaissa.
”Keski-Pohjanmaan asukkaat ovat keskimääräistä innostuneempia osallistumaan nettikeskusteluihin, joten Polis-alusta vastaa erinomaisesti tähän huutoon! Olemme saaneet nuoret ja ikäihmiset innostumaan ja vakuuttumaan siitä, että nyt heillä on konkreettisesti mahdollisuus päästä vaikuttamaan aivan uudella tavalla”, kertoo Keski-Pohjanmaan hankejohtaja Jussi Salminen.
Myös Sitran kyselytutkimuksen (2022) mukaan suomalaiset haluavat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon helppojen, anonyymien ja digitaalisten osallistumisen tapojen avulla. Erityisesti julkisiin terveyspalveluihin vaikuttaminen on lähellä suomalaisten sydäntä.
“Kun uudet hyvinvointialueet jatkossa vastaavat ihmisille tärkeistä palveluista, täytyy varmistaa, että asukkaat pääsevät osallistumaan alueiden päätöksentekoon myös vaalien välillä. Polis-alusta mahdollistaa laajan ihmisjoukon kuulemisen tavalla, joka korostaa yhteisymmärryksen löytämistä eripuraisuuden sijaan”, Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen kertoo.
Hyvinvointialueiden kanssa tehtävien kokeilujen yhteistyökumppanina toimii DigiFinland, joka vastaa Polis-alustan käytön teknisestä mahdollistamisesta ja palvelullistamisesta. Kokeilujen aikana kehitetyt mallit ja työkalut jaetaan kaikkien hyvinvointialueiden käyttöön.
Nyt aloitettujen kokeiluhankkeiden lisäksi suunnitteilla on erilaisia osallistuvan demokratian kokeiluja myös muutamalla muulla hyvinvointialueella. Pysy kuulolla!
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.