Talouspoliittinen keskustelu vilkastuu Suomessa aina syksyn tullen, kun hallitus valmistautuu budjettiriiheen eli neuvotteluun valtion seuraavan vuoden talousarviosta. Valtion taloudenhoitoa ruoditaan näinä päivinä paitsi hallituksessa ja eduskunnassa myös mediassa, kahvipöydissä ja kokoushuoneissa. Talouspolitiikan ja talouden sekä niihin kytkeytyvien yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärryksestä onkin hyötyä – ja sille on tarvetta – alalla kuin alalla.
Myös Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksessa pohditaan talouden isoja kysymyksiä: miten arjen hyvinvointi, talouden realiteetit ja maapallon reunaehdot voidaan yhdistää pitkäjänteiseen päätöksentekoon ja uudenlaiseen johtajuuteen?
Koulutus tuo yhteen kolmisenkymmentä päättäjää ja vaikuttajaa kuulemaan kymmeniä asiantuntijoita ja käymään dialogia talouden tulevaisuudesta haasteineen ja mahdollisuuksineen. Lisäksi kurssilaiset pääsevät testaamaan ja syventämään osaamistaan harjoitustyössä, joka simuloi kestävän talouden hallitusohjelman ja julkisen talouden suunnitelman tekoa.
Kurssilla on mukana poliittisia päättäjiä, yritysjohtajia, järjestövaikuttajia, kulttuurikentän toimijoita, median edustajia sekä tutkijoita, kehittäjiä ja tekijöitä. Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen osallistujat tuntevat kestävän talouspolitiikan ja sen johtamisen käytännöt sekä kehittämistarpeet.
Oletko kiinnostunut osallistumaan kurssille? Halukkuudestasi voit ilmoittaa täyttämällä lomakkeen.
Kurssin 22 osallistujat
Nimi | Tehtävänimike | Organisaatio |
Aalto-Matturi, Sari | Toiminnanjohtaja | Mieli ry |
Alaja, Antti | Asiantuntija | Uuden talousajattelun keskus |
Bhatia, Riina | Research scientist | VTT / University of Helsinki |
Heikkola, Topi-Matti | Aktivisti | Elokapina |
Itäniemi, Patrick | Toimitusjohtaja | PJI Invest Oy |
Jäkälä, Johanna | Finland Promotion Services -palvelualueen johtaja | Business Finland |
Kaikkonen, Jannika | Yhteiskuntasuhdejohtaja | Bayer Nordic SE |
Kangas, Anne | Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja | Elinkeinoelämän keskusliitto / Hoitokoti Päiväkumpu Oy |
Kangasniemi, Anne | Lakiasiain päällikkö | Sitra |
Koskinen, Jani | Erikoistutkija | Turun yliopisto |
Laiho, Mia | Kansanedustaja | Kokoomuksen eduskuntaryhmä |
Lehtonen, Turja | Varapuheenjohtaja | Teollisuusliitto |
Leo, Nea | Toiminnanjohtaja | Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU |
Meriluoto, Erkki | Vastaava päätoimittaja | Seura / Otavamedia |
Miettinen, Iida | Hallituksen jäsen | Ensto |
Mäkäräinen, Jari | Tiedottaja | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä |
Neihum, Alec | Politiikan toimittaja | MTV Uutiset |
Oksa, Stina | Erityisasiantuntija | STM |
Penttilä, Jere | Kaupunginjohtaja | Joensuun kaupunki |
Pokkinen, Lauri | Sidosryhmäpäällikkö | Suomen kansallisooppera ja -baletti |
Runeberg, Sarita | Toimitusjohtaja | Maria 01 |
Tynkkynen, Liina-Kaisa | Johtava tutkija | THL |
Tynkkynen, Oras | Kansanedustaja | Vihreä eduskuntaryhmä |
Valtanen, Atte | Vanhempi ekonomisti | Suomen Pankki |
Varanka, Jouni | Strategiaosaston yksikön päällikkö | Valtioneuvoston kanslia |
- Lue lisää Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksesta
- Seuraa kurssia sosiaalisessa mediassa: #KestäväTalous #KestäväTalous22
Ensimmäinen Sitran talouspolitiikan johtamiskurssi järjestettiin jo vuonna 1977. Vuodesta 2013 alkaen koulutus on tunnettu nimellä Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus. Seuraava kurssi on suunnitteilla keväälle 2025.
Sitran toinen koulutus, Euroopan unionin tulevaisuuden johtamiskoulutus, jatkuu sekin lokakuussa (kurssi 3). Sitran viime vuonna käynnistämä EU-aiheinen koulutuskokonaisuus on suunnattu suomalaisille päättäjille ja vaikuttajille.