archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Suomen menestystarina hiipuu, ellei kansanvallan rakenteita uudisteta

Suomalaisen demokratian sadan vuoden takaa kumpuavat rakenteet ja toimintatavat eivät enää pysty vastaamaan yhteiskunnan muutokseen. Tämä käy ilmi Sitran vanhempien neuvonantajien Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin tuoreesta, poikkeuksellisen laajaan haastatteluaineistoon pohjautuvasta Kansanvallan peruskorjaus -työpaperista, joka sisältää yli 50 toimenpide-ehdotusta kansanvallan uudistamiseksi.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Julkaistu

Puolueiden ohjelmatyö ei enää tuota poliittisia innovaatioita. Vaalien tuotekehitys on jäänyt tekemättä. Päätöksentekokoneistossa kenelläkään ei ole enää aikaa miettiä pitkän aikavälin tavoitteita, saati yhteiskunnallisia visioita. Nämä syyt johtavat edustuksellisen demokratian näköalattomuuteen, mikä puolestaan vähentää osallisuutta ja luottamusta. Samaa kehitystä ruokkii sekin, että siiloutunut hallinto ei saa otetta ihmisten arjen ilmiöistä kuten syrjäytymisestä tai yksinäisyydestä.

Tällaisia arvioita esitettiin yli sadassa haastattelussa, jotka olivat osa Kansanvallan peruskorjaus -selvitystyötä, jonka toteuttivat Sitran vanhempina neuvonantajina Liisa Hyssälä ja Jouni Backman. Haastatteluissa keskeiset vaikuttajat valtion- ja kuntahallinnosta, eduskunnasta, valtioneuvostosta, puolueista, etujärjestöistä ja elinkeinoelämästä pääsivät luottamuksellisesti kertomaan näkemyksiään suomalaisen päätöksentekokoneiston uudistumiskyvystä.

Miten teemme Suomesta jälleen demokratian mallimaan?

Kansanvallan peruskorjaus -työpaperi esittelee haastattelujen ja muun laajan lähdeaineiston pohjalta laaditun analyysin, johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset kansanvaltamme uudistamiseksi. Yhteenveto-esityksen työpaperin taustalla olevista haastatteluista löydät täältä ja yhteenvedon keväällä ja syksyllä 2017 tehdyistä haastatteluista täältä.

Laajan kansallisen keskustelun lähtölaukaukseksi tarkoitetuissa toimenpide-ehdotuksissa esitetään ratkaisuja muun muassa kansalaisten osallisuuden ja suoran demokratian lisäämiseen sekä puolueiden ohjelmatyön vahvistamiseen. Työpaperissa on myös konkreettisia uudistamisehdotuksia eduskunnan ja valtioneuvoston rakenteisiin ja toimintatapoihin.

Kansanvallan peruskorjaus -työpaperin tavoitteena on Backmanin ja Hyssälän mukaan tehdä Suomesta jälleen demokratian mallimaa, vuoden 1906 kansanvaltauudistuksen tapaan.

“Rohkeat yhteiskunnalliset uudistukset ovat välttämättömiä hyvinvoinnin turvaamiseksi. Suomen sata vuotta jatkunut myönteinen yhteiskunnallinen kehitys on vaarassa pysähtyä, ellei päätöksentekokoneisto pysy mukana maailman muutoksessa. Jo nyt hukkaamme valtavasti voimavaroja vanhentuneiden toimintatapojen ja rakenteiden vuoksi”, Liisa Hyssälä sanoo.

“Kansalaisyhteiskunnan uudet alustat ja toimintatavat haastavat perinteisten instituutioiden vanhat rakenteet ja toimintatavat. Yksittäiset uudistukset eivät enää riitä, vaan tarvitaan systeeminen muutos. Tärkein voimavara, kansalaiset, on otettava uusin tavoin mukaan päätöksentekoon. Jos puolueet eivät tähän kykene, tulevat muut vähemmän kansanvaltaiset toimijat korvaamaan ne ”, Jouni Backman sanoo.

Sitran tehtävänä huomisen menestyvä Suomi

Tulevaisuuden kehityskulkujen hahmottamisen lisäksi Sitra on ollut viime vuosina aloittajana, vetäjänä tai tekijänä monissa laajoissa yhteiskunnallisissa kehityshankkeissa, joissa on rakennettu tulevaisuuden infrastruktuuria tai muutettu toimintamalleja.

Kansanvallan peruskorjaus -työpaperi on osa Sitran tavoitetta uudistaa rakenteitamme ja toimintatapojamme niin, että isojen yhteiskunnallisten muutoshankkeiden läpivieminen olisi mahdollista.

”Maailman muutostahdin yltyessä menestyy se, joka on rakennettu uudistumaan. Suomi on ollut aiemmin uudistumisen mestari ja nyt tuo kyky on ollut kateissa. Tämä työpaperi tuo konkreettisia keinoja, joiden uskomme siivittävän rakentavaa keskustelua kansanvallan mekanismien uudistamisesta, arvioi johtaja Antti Kivelä Sitrasta.

Yliasiamies Mikko Kosonen muistuttaa, että Sitra on parhaillaankin mukana tukemassa valtionhallinnon uudistumista muun muassa virkamiesjohdolle suunnatulla julkisen sektorin johtamiskoulutuksella.

Tänään julkistetussa työpaperissa otetaan valtionhallinnon ja valtioneuvoston lisäksi kantaa myös eduskunnan toimintatapoihin.

”Eduskunnan alaisena organisaationa meille on varsin luontevaa tarkastella myös koko poliittis-hallinnollista järjestelmää ja tuoda keskusteluun tietoa ja näkemystä uudistumisen vauhdittamiseksi. Olemme myös käytettävissä muutosten eteenpäin viemiseen, jos näin nähdään tarpeelliseksi,” toteaa Mikko Kosonen.

 

Sitran visio Hyvinvoinnin seuraavasta erästä peräänkuuluttaa edistyksellistä hallintoa ja johtamista sekä demokratian toimintatapojen uudistamista. Kansanvallan peruskorjaus -työpaperi tarjoaa konkreettisia ratkaisuideoita näihin haasteisiin.

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?