Istu Simonen kampaajantuoliin, auta Lauraa pelastamaan hakkeroitu ruokakone ja suunnittele Auvon kanssa maailman korkein puinen pilvenpiirtäjä! Heurekan uudessa Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttelyssä käännetään katseet tulevaisuuden utopiakaupunki Jukolaan.
Miltä Suomi näyttää noin viidenkymmenen vuoden kuluttua? Heurekan uutuusnäyttelyssä kurkistetaan muun muassa tulevaisuuden ammatteihin, synteettistä ruokaa valmistavaan koneeseen ja Hyperloop-junaan, joka kiitää Jukolassa tuhannen kilometrin tuntivauhtia. Tulevaisuuden utopiakaupungissa viljelyrobotti kasvattaa ruokaa ja tekoäly seuraa Jukolassa vierailevien kävijöiden toimia.
Näyttelyn teemoja, kuten hyvinvointia, liikkumista, ruokaa ja asumista, käsitellään seitsemän tulevaisuuden sisaruksen kautta kaikkiaan yli kahdellakymmenellä näyttelykohteella. Kävijät auttavat sisaruksia tekemään valintoja heidän arjen pulmissaan.
”Halusimme kävijän kokevan näyttelyn teemat henkilökohtaisesti. Erilaisia arvoja ja valintoja edustavat sisarukset näkevät seitsemällä eri tavalla tulevaisuuteemme”, Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski sanoo.
Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta uudistaa näyttelykerrontaa
Vuorovaikutteisen ja pelillisen näyttelyn keskiössä ovat tarinat. Tulevaisuusnäyttely on paitsi ajatuksia herättävä kokonaisuus, myös vahvasti visuaalinen elämys.
”Kävijä kohtaa sisarukset näyttelyssä aidon kokoisina. Tulevaisuusilmettä näyttelyn elokuvatasoisiin videoihin on luotu animaatioilla ja 3D-efekteillä”, toteaa Heurekan näyttelysuunnittelija Jussi Kahlos.
650 neliön kokoisen tulevaisuusnäyttelyn kertojana toimii tekoäly Jennifer, joka seuraa kävijöiden matkaa halki Jukolan. Vuorovaikutteisessa näyttelyssä kävijöiden tekemät valinnat tallentuvat rannekkeeseen, ja näyttelykierroksen lopuksi jokainen saa tietää oman arvoprofiilinsa. Samalla selviää, kuka sisaruksista on lähimpänä kävijän arvoja. Näyttelyn lopussa Heurekan ystävärobotti Pepper ja tekoäly Jennifer analysoivat, miltä koko Suomen tulevaisuus näyttää.
”Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta uudistaa näyttelykerrontaa. Näyttelyvieras on päähenkilö ja saa palautteen itsestään ja valinnoistaan sekä muista kävijöistä tulevaisuuden pelikentällä”, Myllykoski valottaa.
Vaikka näyttely sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, se ei sijoitu mihinkään tiettyyn ajankohtaan tulevaisuudessa, vaan käsittelee mahdollisia tulevaisuusskenaarioita.
”Tulevaisuuskeskustelu pyörii usein niin ylätasolla, että siihen on vaikea tarttua. Halusimme yhdessä Heurekan kanssa lähteä pohtimaan miten maailmaa muovaavat megatrendit olisivat yhdistettävissä arkisiin valintoihimme kouluikäisiä innostavin tavoin”, avaa Sitran projektijohtaja Päivi Hirvola tulevaisuustalon näkökulmaa näyttelyyn.
Heureka on vastannut näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta, ja Sitra on toiminut hankkeen rahoittajana ja sisältöasiantuntijana.
”Näyttelyn tavoitteena on saada ihmiset pohtimaan tulevaisuuden toivottua suuntaa ja sitä, miten tulevaisuuteen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Parhaimmillaan kävijä oppii itsestään jotain uutta näyttelyssä”, Jussi Kahlos lupaa.
Heurekan ja Sitran yhteisnäyttely Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta juhlistaa Suomen 100- ja Sitran 50-vuotisjuhlavuotta. Näyttely on esillä Heurekassa tammikuuhun 2019 saakka.
Lisätiedot:
Heureka:
Elämysjohtaja Mikko Myllykoski, mikko.myllykoski@heureka.fi, puh. 040 9015 244
Näyttelysuunnittelija Jussi Kahlos, jussi.kahlos@heureka.fi, puh. 040 9015 284
Näyttelytuottaja Vesa Lepistö, vesa.lepisto@heureka.fi, puh. 040 9015 397
Sitra:
Projektijohtaja Päivi Hirvola, paivi.hirvola@sitra.fi, puh. 040 5498 008
www.heureka.fi/7sisarusta
www.sitra.fi/hankkeet/seitseman-sisarusta-tulevaisuudesta
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.