Uutta tietoa ei enää tuoteta pelkästään porautumalla syvälle yhteen tutkimusalueeseen. Tieteelliset läpimurrot syntyvät yhä useammin monen eri alan tietojen luovista yhdistelmistä, kirjoittavat Timo Hämäläinen ja Göte Nyman uusimmassa Kanava-lehdessä.
Uutta tietoa ei enää tuoteta pelkästään tavanomaisella tieteellisellä metodilla eli porautumalla yhä syvemmälle yhteen tutkimusalueeseen. Uudet oivallukset, tieteelliset läpimurrot ja radikaalit innovaatiot syntyvät yhä useammin usean eri alan tietojen luovista yhdistelmistä. Tämä edellyttää tiivistä vuorovaikutusta toisiaan täydentävien alojen asiantuntijoiden kesken. Debatin sijaan tarvitaan dialogia, analyysien oheen eri tiedonaloja yhdisteleviä synteesejä.
”Talouden ja yhteiskunnan kasvava erikoistuminen ja viime vuosikymmenten nopea murros ovat merkittävästi lisänneet yksilöiden ja organisaatioiden päätöksentekoon liittyvää monimutkaisuutta ja epävarmuutta. Päätöksenteon suurimmat ongelmat eivät enää liity tiedon hankintaan vaan sopivien tulkintakehysten puutteeseen,” kirjoittavat Timo Hämäläinen ja Göte Nyman Kanava-lehden lokakuun numeron artikkelissa Tiede 2.0. haastaa perinteisen tutkimuksen.
Tiedemaailma korostaa yleistettävissä olevaa ja julkilausuttua tietoa, mikä sivuuttaa päätöksenteon ja oppimisen kannalta tärkeän, käytännön toimintaan liittyvän hiljaisen ja kontekstisidonnaisen tiedon.
”Tällainen ruohonjuuritason tieto on kuitenkin tärkeää, jotta käytännön ongelmia voidaan ymmärtää riittävän syvällisesti ja niihin kyetään löytämään parhaat mahdolliset ratkaisut. Esimerkiksi päätöksenteon kannalta relevantin tiedon luonne nähdään usein turhan kapea-alaisesti,” jatkavat Hämäläinen ja Nyman.
Viheliäisiin ongelmiin tartuttava uusilla työkaluilla
Useimmat tärkeät politiikkaongelmat, kuten vaikkapa ilmastonmuutos, nuorten syrjäytyminen ja eriarvoisuuden kasvu, ovat monimutkaisia ja ”viheliäisiä” politiikkaongelmia (wicked problem), jota ei voi ratkaista yksinkertaisia viitekehyksiä soveltamalla. Niihin liittyy paljon epävarmuutta ja monimutkaisuutta, mikä haastaa kansainvälisten järjestöjen suositteleman – ja Suomessakin suosiotaan kasvattaneen – tutkimustietoon perustuvan (evidence-based) päätöksentekomallin.
Tutkimustiedon kapea-alaisuudesta ja historiallisuudesta johtuen sitä kannattaa hyödyntää ”viheliäisten ongelmien” kanssa monipuolisesti, mutta myös täydentää käytännön kokemustiedolla ja tulevaisuuden visioinnilla.
Uusia toimintamalleja päätöksentekoon
Päätöksenteon näkökulmasta kompleksiteettikuilua voidaan kaksikon mukaan kuroa umpeen ja hallinnan tunnetta parantaa ainakin kahdella tavalla:
- Vähennetään päätöksenteon kohteena olevan järjestelmän tai ilmiön monimutkaisuutta. Tämä vähentää päätöksentekijöiden tiedonkäsittelyn tarvetta. Siihen päästään mm. systeemin toiminnan mallintamisella ja teoretisoinnilla sekä sitä koskevan tiedon kiteyttämisellä esimerkiksi tunnuslukuihin. Monimutkaisuutta ja epävarmuutta voidaan vähentää myös kehittämällä yhteisiä visioita, arvoja ja pelisääntöjä, jotka ohjaavat ja rajaavat eri toimijoiden valintoja.
- Lisätään päättäjien strategisia vaihtoehtoja monipuolistamalla heidän ajatteluaan sekä luomalla uusia toimenpidevaihtoehtoja. Tähän lähestymistapaan kuuluvat tulevaisuuden ennakointitoiminta (esimerkiksi vaihtoehtoiset skenaariot), monipuolinen ja aktiivinen kokeilutoiminta, sidosryhmiä osallistavat päätöksentekoprosessit, verkostoyhteistyön laajentaminen, erilaista asiantuntemusta yhteen tuovat visiointi-, strategia- ja oppimisprosessit, avoin innovaatiotoiminta sekä yksityisen ja julkisen sektorin tiivis yhteistyö.
Näitä kahta tapaa tukea monimutkaisen järjestelmän päätöksentekoa kannattaa käyttää yhdessä, mutta toimintaympäristöstä riippuen jompikumpi niistä yleensä muodostuu tärkeämmäksi.
”Suurten murrosten aikana tarvitaan etenkin jälkimmäistä, eli paljon uutta ajattelua, vuorovaikutteisia oppimisprosesseja sekä avoimuutta uusille yhteistyösuhteille ja toimintavaihtoehdoille,” kaksikko argumentoi.
Lue koko artikkeli Kanavan viimeisimmässä numerossa (7/2015).
Suosittelemme