Koreat ja niiden tuhatvuotinen kulttuuri ja arkipäivän elämä ovat Suomessa tuntemattomia. Teppo Turkin kirjoittama Tiikeriportti-kirja on ensimmäisiä teoksia, jotka avaavat niin dynaamisen Etelä-Korean kuin totalitaarisen Pohjois-Korean yhteiskuntia ja kulttuuria kokonaisuutena suomalaisille.
Sitra on pyrkinyt seuraamaan jo pitkään Aasian kehitystä. Tiikeriportti-kirja avaa mielenkiintoisia näköaloja Korean niemimaalle sekä antaa eväitä pohtia voisiko Suomi pienenä ja ketteränä toimijana olla mukana tämän kehityksen avaamissa mahdollisuuksissa.
– Korean kehityksen ymmärtäminen toimii hyvänä tulkkina ja avaimena ymmärtää itäaasialaista kehitystä ja alueen tulevaisuutta. Itä-Aasiahan on tulevaisuuden talouden, innovaatioiden ja kasvun voimakeskittymä. Korean havainnoiminen ja siellä uusien trendien näkeminen auttaa myös ymmärtämään kiinalaisten ja japanilaisten tulevaisuutta ja päinvastoin, pohtii kirjan kirjoittaja Teppo Turkki.
Tiikeriportti-kirja avaa mielenkiintoisia näkymiä korealaisen elämän arkeen, vahvan valtion ja suunnittelun kulttuuriin, yhteiskunnan kehitykseen sekä Pohjois- ja Etelä-Korean vaikeaan, mutta erottamattomaan yhteyteen.
Suomen kannalta erityisen kiinnostavaa kirjassa ovat etenkin kuvaukset Etelä-Korean tietoyhteiskunnan kehityksestä, luovan talouden Hallyu-ilmiöstä sekä vihreiden innovaatioiden talousajattelusta ja politiikasta.
Etelä-Koreaan on syntynyt muun muassa Internetissä toimiva tiedostava ja aktiivinen kansalaisyhteiskunnan alue, ja voidaankin puhua ”Verkkojen valta” -ilmiöstä, jonka puitteissa miljoonat korealaiset toimivat online-yhteisöjen sisällä aktiivisesti.
– Tällaisella itsejärjestäytyvällä kansalaisyhteiskunnalla on valtava vimma synnyttää uusia ajatuksia ja innovaatioita. Meidän on syytä miettiä, mistä Suomeen saataisiin samanhenkistä vimmaa tehdä uutta, sanoo Sitran tietoyhteiskunta-asioista vastaava johtaja Ossi Kuittinen.
Kuittinen näkee Etelä-Korean kehityksessä mahdollisuuksia myös suomalaiselle liike-elämälle.
– On pohdittava, voisiko Etelä-Korea olla Suomelle ponnahduslauta kehittyville Itä-Aasian markkinoille esimerkiksi mobiilipalveluosaamisen alalla, Ossi Kuittinen sanoo.
Lisätietoja
Teppo Turkki, teppo@turkki.nu, puh. 0500 506 810
Kehitysjohtaja Ossi Kuittinen, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, puh. 040 7484812
Julkaisun tiedot
Tiikeriportti – Korean vimma voittaa maailma
Teppo Turkki Sitra-sarja (284)
ISBN 978-951-37-5662-8
ISSN 0785-8388
Edita Prima Oy Helsinki: Sitra, 2009
Julkaisussa käytettyjä kuvia voi tiedustella tiedottaja Elina Kiiskeltä: etunimi.sukunimi@sitra.fi, puh. 044 540 3367