Sitra etsii kiertotalouden opetuskokonaisuuksien toteuttajia. Kiertotaloudessa hyvinvoinnin kasvu ei enää perustu ylikulutukseen. Uudenlaisen talouden syntyminen vaatii uudenlaisia toimintatapoja ja osaamista. Ratkaisevassa asemassa ovat tulevat ammattilaiset, asiantuntijat ja päätöksentekijät – siksi kiertotalouden koulutukseen on tartuttava nyt. Tämän hankkeen tavoitteena on saada kiertotalouden opetus ammattikorkeakoulujen opetustarjontaan siten, että se täydentää pääaineopintoja mahdollisimman monella opintosuunnalla.
Uutta opetustarjontaa on tarkoitus synnyttää hankkeissa, jotka toteutetaan ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Sitran rahoittaman opetuksen kehittämishankkeen kokonaistavoitteena on tarjota kiertotalouden opintoja kaikille ammattikorkeakouluopiskelijoille riippumatta opiskelijan kotikoulusta.
Hankkeen tuloksena Suomen ammattikorkeakouluilla on käytössään erilaisia kiertotalouden opetuskokonaisuuksia, jotka palvelevat kaikkia ammattikorkeakouluopiskelijoita. Opiskelijoille syntyy oman ammattiosaamisen päälle rakentuva ymmärrys kiertotaloudesta. Tavoitteena on, että ammattikorkeakoulusta valmistuvalla on jatkossakin selkeä pääaineosaaminen, kuten materiaalitekniikka, rakentaminen, kemia, liiketoiminta jne., ja sitä täydentämään syntyy ymmärrys siitä, kuinka omalla alalla voidaan edistää kiertotalouden ratkaisuja ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Haku on auki 31.7.2017 asti ja rahoitettavat hankkeet päätetään 31.8.2017.
Miten mukaan?
Hankehaku on avoin kaikille ammattikorkeakouluille ja opintosuunnille.
Hakukriteereitä ovat:
- Opetussisältö painottuu kiertotalouden tuomiin ratkaisuihin ja kestävään luonnonvarojen käyttöön
- Kurssi/moduuli voi yhdistää poikkitieteellisesti eri aloja, esim. tuotesuunnittelua ja materiaaliosaamista tai rakentamista ja uusia liiketoimintamalleja
- Sisällön toivotaan muodostuvan vähintään 2-3 yksikön yhdessä toteuttamasta opetuskokonaisuudesta
- Kurssi voi olla olemassa olevan kurssin/moduulin jatkokehitystyötä
- Hankkeessa on tehtävä yhteistyötä eri ammattikorkeakoulujen välillä
Hanke voi olla myös poikkitieteellisen opetuksen koordinointia.
Hankesuunnitelmasta tulee käydä ilmi kurssin/kurssien sisältö ja vastuut. Hankesuunnitelma saa olla maksimissaan 5 sivua pitkä.
Hankesuunnitelmien arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomioita (arviointikriteerit):
- konsortioon (ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö)
- kiertotalouden ratkaisujen esiin tuominen eri näkökulmista
- eri aloja painottavien kokonaisuuksien esiin tuominen
- uusien opetusmenetelmien hyödyntäminen opetuksessa
- opetuksen liittymäpinnat olemassa olevaan yhteiskuntaan
- yhteistyö yritysten kanssa
Sitra voi ehdottaa myös joidenkin hanke-ehdotusten yhdistämistä eli toivomme, että kaikki hakijat ovat valmiita myös neuvottelemaan opetuskokonaisuuden jatkokehittämisestä. Rahoitettaviksi hankkeiksi valitaan eri näkökulmia edustavia opetuskokonaisuuksia.
Hankkeet valitaan hakemusten pohjalta. Hankkeita rahoitetaan 09/2017 – 09/2018. Konsortion rahoitus perustuu konsortion kokoon. Koko hankkeen rahoituksesta max. 80 % tulee Sitralta. Muu rahoitus muodostuu omasta rahoituksesta ja muista mahdollisista rahoituslähteistä. Yleisiin hallinnollisiin kuluihin Sitran rahoituksesta voi käyttää maksimissaan 10%.
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen ce.education@sitra.fi 31.7.2017 mennessä!
Miten jatketaan?
Hankkeita seurataan ja myönnetty rahoitus maksetaan seuraavan aikataulun mukaisesti:
- Q3/2017 Hankesuunnitelma valmis
- Q4/2017 Opetuskokonaisuuden pilottiversio valmis
- Q1-Q2/2018 Testaus opiskelijaryhmillä
- Q2-Q3/2018 Opetusmateriaalin viimeistely kommenttien perusteella
- Syyslukukaudella 2018 opetuskokonaisuus valmiina
Valittujen hankkeiden kulkua seurataan ja tuetaan merkkipaalujen saavuttamista viestinnällisin keinoin.
Sitra osallistuu hankkeiden johtoryhmiin ja ohjaa hankkeiden kulkua.
Mikäli hanke-ehdotukset eivät täytä mainittuja kriteerejä tai ne eivät ole tarpeeksi vaikuttavia ja kunnianhimoisia, Sitra pidättää oikeuden olla rahoittamatta hankkeita.
Tietoa hakuprosessin etenemisestä ja muusta löydät hankkeen omalta sivulta!
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.