Kriisien ja suurten murrosten ajassa ei ole yhdentekevää, kuka pääsee määrittelemään mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia eli käyttämään tulevaisuusvaltaa. Tulevaisuus on väistämättä toisenlainen, ja nyt tehtävillä päätöksillä ja valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia.
Tulevaisuusvalta on valtaa määritellä tulevaisuusnäkymiä: sitä, mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena tai toivottavana.
Demokratian, osallisuuden ja kestävyyssiirtymässä onnistumisen kannalta on tärkeää, että yhä useampi voi ottaa osaa tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Jotta tulevaisuudesta tulisi parempi mahdollisimman monelle, ei vain harvoille, tarvitsemme lisää ääniä ja näkökulmia tulevaisuuskeskusteluun – etenkin niitä, jotka nyt jäävät syrjään.
Sitran uusi Tulevaisuusvalta-ohjelma kutsuu erilaisia toimijoita mukaan kokeilemaan, miten tulevaisuusvaltaa voi käytännössä laajentaa.
”Tulevaisuusvalta ei laajene itsestään, vaan se edellyttää meiltä aktiivista toimintaa. Tulevaisuusvalta-ohjelmassa tehdään kokeiluja ja etsitään keinoja, joilla tulevaisuusvaltaa voi käytännössä laajentaa”, Sitran ennakoinnin asiantuntija ja Tulevaisuusvalta-ohjelman toinen vetäjä Sanna Rekola sanoo.
Ohjelma on suunnattu toimijoille, jotka haluavat vahvistaa tulevaisuusvallan laajentamista sekä osallistua tulevaisuusvallan laajentamiseen tähtäävien keinojen yhteiskehittämiseen. Tiimit voivat olla miltä tahansa sektorilta – yksityiseltä, julkiselta tai kolmannelta. Sitra tarjoaa tiimeille sparrausta, rahoitusta omalle kokeilulle ja mahdollisuuden vertaistukeen.
”Haluamme madaltaa kynnystä hakea mukaan ohjelmaan myös niille toimijoille, joille tulevaisuusajattelu ei ole vielä tuttua. Siksi järjestämme helmikuussa kaikille avoimen webinaarisarjan tulevaisuusajattelun ja tulevaisuusvallan teemoista. Webinaarit tarjoavat syötettä oman kokeilun ideointiin ja niiden seuraaminen on edellytys ohjelmaan hakemiselle.”, Sitran ennakoinnin asiantuntija ja Tulevaisuusvalta-ohjelman toinen vetäjä Terhi Ylikoski sanoo.
Haku Tulevaisuusvalta-ohjelmaan aukeaa viimeisen webinaarin jälkeen 16.2., mutta voit tutustua ohjelmaan tarkemmin hakuilmoituksesta ja löytää vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
Lue lisää ja tule mukaan laajentamaan tulevaisuusvaltaa!
Sukella syvemmälle
Tästä eteenpäin.
Haku Tulevaisuusvalta-ohjelmaan
Usein kysyttyjä kysymyksiä Tulevaisuusvalta-ohjelmasta
Tulevaisuusvalta-ohjelman hakuklinikka
Tulevaisuusvalta
Tulevaisuusajattelusta tulevaisuusvaltaan -webinaarit
Lisää ääniä tulevaisuuskeskusteluun! Tulevaisuusvalta-julkistustapahtuma
Tulevaisuusvaltalinssi