uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Ulkosuomalaisista harva äänestää vaaleissa – uusi digipalvelu kannustaa keskustelemaan ja ottamaan kantaa

Sitran rahoittama ja Suomi-Seura ry:n toteuttama digitaalinen verkkopalvelu Virta tukee ulkosuomalaisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Palvelu parantaa monimuotoisen ulkosuomalaiskentän osallisuutta välittämällä keskitetysti väestöryhmän toiveita heitä koskevaan päätöksentekoon.

Kirjoittajat

Onni Pekonen

Asiantuntija (pitkällä vapaalla), Ohjelmat

Ilari Lovio

Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Suomen rajojen ulkopuolella asuu noin 300 000 Suomen kansalaista, joista äänioikeutettuja on runsaat 250 000. Luku vastaa suuren suomalaisen kaupungin asukasmäärää. Suuresta määrästään huolimatta ulkosuomalaiset ovat yhä melko näkymätön ryhmä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Edellisissä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa heistä äänesti vain 13 prosenttia.

Matalasta äänestysaktiivisuudesta huolimatta ulkosuomalaiset kokevat kotimaan politiikan tärkeäksi ja haluavat enenevissä määrin osallistua ja vaikuttaa. Ulkosuomalaiset ovat toivoneet vaikutusmahdollisuuksiensa parantamista ja heidän näkemistä voimavarana. Sitran kyselytutkimuksen tulosten mukaisesti myös ulkosuomalaiset haluaisivat suosia helppoja ja digitaalisia osallistumisen tapoja.

Vastauksena tähän tarpeeseen, ulkosuomalaisten asiantuntijajärjestö Suomi-Seura avasi maaliskuun alussa digitaalisen keskustelualustan. Virta-nimeä kantava palvelu mahdollistaa hajallaan ympäri maailmaa asuvien ja paikallisilla somefoorumeilla viestejä vaihtavien ulkosuomalaisten tuomisen yhteiseen keskusteluun heitä koskettavista asioista. Lisäksi palvelu sujuvoittaa heidän aloitteidensa viemistä suomalaiseen valmisteluun ja päätöksentekoon. Paikka- ja aikariippumattomana alustana Virta parantaa yhdenvertaisuutta ja palvelee monimuotoista ulkosuomalaiskenttää.

Sitran rahoitti palvelun toteuttamista osana demokratian uudistamiseen tähtäävää työtä.

”Kehitämme uusia osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja, jotka tukevat edustuksellista demokratiaa. Ulkosuomalaisten kohdalla toimiva demokratian digitaalinen käyttöliittymä on erityisen tärkeä”, sanoo Sitran Uudet vaikuttamisen tavat -projektia johtajava Hannu-Pekka Ikäheimo.

Tähän asti yhtenä ulkosuomalaisten vaikuttamisen foorumina on toiminut Suomi-Seuran koordinoima ulkosuomalaisparlamentti. Läsnätilaisuutena Helsingissä järjestettävä foorumi on kuitenkin tavoittanut määrällisesti vähän eri puolilla asuvia ulkosuomalaisia. Jatkossa Virta korvaa ulkosuomalaisparlamentin aloitejärjestelmän, jolloin alusta toimii pääareenana ulkosuomalaisille tärkeiden aloitteiden ja ideoiden säännönmukaiselle ja ajantasaiselle käsittelylle.

Alustalla käytävistä keskusteluista koostetaan tiivistelmät, joita välitetään ulkosuomalaisten asioita Suomessa hoitaville tahoille. Palvelun kehittämisessä on hyödynnetty oikeusministeriön ylläpitämää Digiraatia ja esimerkiksi Helsingin kaupungin käyttämää KerroKantasi-palvelua.

Käyttäjäkokemuksen kertyessä kehitystyötä jatketaan. Tulevaisuudessa Virran keskusteluihin on tarkoitus kutsua mukaan hallinnon virkamiehiä ja päätöksentekijöitä. Tästä on hyviä kokemuksia esimerkiksi puntaroivien kansalaispaneelien kohdalla, joissa päätöksentekijöiden osallistuminen on lisännyt heidän ymmärrystään kansalaisten kokemuksista ja vahvistanut osallistumisen vaikuttavuutta päätöksenteossa.

Keskustelun ja vuorovaikutuksen lisääminen ulkosuomalaisten kesken ja vahvemman yhteyden luominen suomalaiseen yhteiskuntaan vahvistaa suomalaista identiteettiä, joka on edellytys myös kiinnostukselle kotimaan politiikkaa ja vaaleissa äänestämistä kohtaan. Ensimmäisissä keskusteluissa aiheena on eduskuntavaalit ja ulkosuomalaisille tärkeät vaaliteemat.

Mistä on kyse?