uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Uusi ennakointikatsaus avaa turvallisuus­­ympäristön murroksen kokonaiskuvaa

Turvallisuusympäristömme järkkyy nyt monin tavoin. Sitran ennakoinnin tuottama katsaus turvallisuusympäristön murroksesta ja tämänhetkisten muutosten kokonaiskuvasta tarjoaa yhteistä tilanne- ja tulevaisuuskuvaa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi.

Kirjoittaja

Anna Solovjew-Wartiovaara

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Koronaviruspandemian ja Venäjän hyökkäyssodan kaltaiset yllättävät kriisit ovat viime vuosina ravistelleet kansainvälistä turvallisuusympäristöä.

“Kyse on suurimmasta murroksesta sitten kylmän sodan päättymisen. Ja tällä murroksella on tietysti vaikutuksia myös Suomeen. Halusimme Sitrassa tarttua aiheeseen ennakoinnin keinoin. Tämän murroksen keskellä navigoiminen edellyttää nimittäin suomalaiselta yhteiskunnalta poikkeuksellista ennakointi- ja muutoskykyä”, sanoo Sitran ennakointi- ja koulutusjohtaja Veera Heinonen.

Sitra käynnisti loppukeväästä 2024 selvitystyön, jossa turvallisuusympäristön murrosta tarkastellaan moninäkökulmaisesti yhteiskunnallisena ilmiönä. Työtä on ohjannut ajatus siitä, että limittyvien kriisien aikana olisi tärkeää katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Yksi keskeinen kysymys on ollut se, millaisia Suomen näkökulmasta oleellisia lyhyen ja erityisesti pitkän aikavälin kehityskulkuja on käynnissä.

Hankkeen alustavat havainnot on nyt koostettu uudenlaiseksi ennakointikatsaukseksi. Katsaus tarkastelee kansainvälisen turvallisuusympäristön murrosta kokonaisturvallisuutta tai huoltovarmuutta laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä – valtaan, talouteen, teknologiaan, luontoon ja ihmisiin kytkeytyvänä ilmiönä.

Ennakointikatsauksessa esitellään viisi kansainvälisen turvallisuusympäristön murrosta määrittävää kehityskulkua sekä niiden muodostama kokonaiskuva.
Murroksen keskiössä on kansainvälisen järjestelmän mureneminen ja murentaminen. Kiihtyvää kamppailua kansainvälisen järjestelmän tulevaisuuden suuntaviivoista käydään geopolitiikan lisäksi yhä vahvemmin taloudessa, teknologiassa ja ihmisten mielissä. Samaan aikaan yhteen kietoutuvat ympäristökriisit ovat sysäämässä maailmaa ennen näkemättömän turvattomuuden ja epävarmuuden aikakaudelle.

Kansainvälisen turvallisuusympäristön murroksen kokonaiskuva

Turvallisuusympäristön murroksen keskiössä on kansainvälisen järjestelmän mureneminen ja murentaminen. Kiihtyvää kamppailua kansainvälisen järjestelmän tulevaisuuden suuntaviivoista käydään geopolitiikan lisäksi yhä vahvemmin taloudessa, teknologiassa ja ihmisten mielissä. Samaan aikaan yhteen kietoutuvat ympäristökriisit ovat sysäämässä maailmaa ennen näkemättömän turvattomuuden ja epävarmuuden aikakaudelle. 
Kehityskulkujen välillä on lukuisia keskinäisriippuvaisuuksia, jännitteitä ja haasteita, joita kuvataan seuraavan sivun kokonaiskuvassa mustilla palloilla. Kokonaiskuva on turvallisuusympäristön murroksen näkökulmasta päivitetty versio Sitran megatrendien vastaavasta kuvasta.
Kuva: Kansainvälisen turvallisuusympäristön murroksen kokonaiskuva.

Ennakointikatsauksessa nostetaan esiin myös kehityskulkuihin liittyviä jännitteitä sekä mitä jos? ja miten? -kysymyksiä, jotka avaavat turvallisuusilmiön laajuutta yhteiskunnallisena kysymyksenä ja virittävät pohtimaan omaa toimijuuttamme turvallisuuden edistäjänä.

Katsauksen tavoitteena ei ole tarjota monimutkaisiin kysymyksiin yksiselitteisiä vastauksia. Sen sijaan pyrkimyksenä on rakentaa ennakoinnin menetelmin turvallisuusympäristön murroksesta yhteistä tilanne- ja tulevaisuuskuvaa moniäänisen yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi.  

”Toivomme, että katsaus voisi antaa päättäjille, organisaatioille, yrityksille ja ihan meille kaikille eväitä ymmärtää syvemmin turvallisuusympäristön murroksen kokonaiskuvaa. Tässä ajassa tarvitsemme rohkeaa, rakentavaa ja moniäänistä turvallisuus- ja tulevaisuuskeskustelua. Toivottavasti työmme osaltaan edesauttaa keskustelun laajentamista”, Heinonen sanoo.

Sitran ennakointikatsaukset ovat Suomen tulevaisuuden kannalta merkittäviin aiheisiin kohdistuvia katsauksista, joiden avulla selvitetään jatkotyön mahdollisuuksia joko Sitran sisällä tai kumppanien kanssa.

Mistä on kyse?