uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Uusi raportti vahvistaa: tiukat ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa niin, että talous samalla kasvaa

Kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja talouskasvu on mahdollista yhdistää, kertoo Sitran julkaisema raportti Growth-positive zero-emission pathways to 2050. Raportin mukaan Pariisin sopimukseen kirjatun 1,5 asteen ilmastotavoitteen saavuttaminen vaatii kuitenkin järeitä ja johdonmukaisia toimia maailman mailta – vuosikymmenien ajan.

Kirjoittajat

Saara Tamminen

Antti Koistinen

Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Ihmiskunta on poikkeuksellisen ison haasteen edessä, mikäli ilmaston ylikuumeneminen halutaan pitää kansainvälisesti sovituissa rajoissa. Pariisin sopimuksessa linjattu 1,5 asteen tavoite edellyttäisi maailman nettopäästöjen painamista nollaan jo vuoteen 2050 mennessä, kuten hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on todennut.

Sitran perjantaina 9.4. julkaisema kansainvälinen raportti Growth-positive zero-emission pathways to 2050 osoittaa, että 1,5 asteen tavoite on yhä mahdollista saavuttaa, tosin tiukoilla reunaehdoilla. Lisäksi raportin mallinnukset kertovat, etteivät järeät ilmastotoimet ja talouskasvu sulje toisiaan pois.

Raportin laati kansainvälinen taloustutkijoiden ryhmä brittiläisen huippuyliopiston University College Londonin (UCL) johdolla. Mukana oli myös talousmallinnuksiin erikoistunut yritys E3-modelling.

Tutkimustyötä vetänyt UCL:n professori, ympäristötaloustieteilijä Paul Ekins painottaa, että 1,5 asteen tavoite vaatii paitsi vahvaa, johdonmukaista ja kaikki talouden sektorit kattavaa politiikkaa, myös politiikan uskottavaa toteutusta vuosikymmenien ajan.

Esimerkiksi kivihiilen energiakäyttö tulisi lopettaa nopeasti koko maailmassa ja ilmakehästä pitäisi alkaa poistaa hiilidioksidia myös uusien teknologioiden avulla. Lämmitys, liikenne ja teollisuus taas täytyisi saada käyttämään mahdollisimman pitkälti päästötöntä sähköä fossiilisten polttoaineiden sijasta.

”Maat, jotka onnistuvat tässä ja vahvistavat samalla innovaatioita sekä teknologian kehitystä, tulevat vaurastumaan, kun maailman nettopäästöt painetaan nollaan. Tämän viestin pitää tulla vahvasti esille myös Glasgow’n tulevassa ilmastokokouksessa,” Ekins sanoo.

Aihe on ajankohtainen, sillä maailman mailta odotetaan päivityksiä ilmastotoimiin loppuvuodesta Glasgow’ssa pidettävän YK:n ilmastokokouksen alla.

Raportin mallinnusten mukaan 1,5 asteen tavoite on helpompi saavuttaa, jos maailman maat tekevät laajasti yhteistyötä, teknologia kehittyy nopeasti, ympäristöpolitiikka on vahvaa, väestönkasvu on hidasta ja eriarvoisuus vähenee.

Myös ruokavalion muutokset ja metsien suojelu maailmanlaajuisesti ovat tärkeitä osatekijöitä.

Päästöt ja talouskasvu voidaan irrottaa toisistaan

Viime vuosiin saakka julkisessa keskustelussa on ollut vallalla käsitys, että talouskasvu lisää automaattisesti ilmastopäästöjä.
Tutkijaryhmä löysi kuitenkin päästöjen ja talouden irtikytkennästä näyttöä paitsi mallinnuksista, myös tutkimuskirjallisuudesta ja tilastoista.

Esimerkiksi vuosina 1990–2016 EU:n talous kasvoi yli 50 prosenttia, mutta polttoaineiden käytöstä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vähenivät 25 prosenttia.

Taustalla vaikuttivat mm. energiatehokkuus, fossiilisten polttoaineiden korvaaminen puhtaammilla energialähteillä sekä talouden rakennemuutos. Kaiken pohjana oli poliittinen ohjaus.

Sitran johtava asiantuntija Saara Tamminen kuitenkin huomauttaa, etteivät tulokset tarkoita sitä, että nykymuotoista talouskasvua voitaisiin jatkaa loputtomasti. Nykykehitys johtaa vakaviin ekologisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin seurauksiin.

”Sen sijaan raportti kertoo, että kestävää talouskasvua tukevat kunnianhimoinen ilmastopolitiikka puhtaan teknologian investointien kautta sekä tuottavuuden parantuminen”, sanoo Tamminen.

Hän painottaa myös, ettei raportti anna täysin kattavaa kuvaa kestävyyshaasteiden ja talouskasvun irtikytkennästä, sillä tutkimustyössä ei selvitetty luonnonvarojen käytön ja talouskasvun irtikytkentää. Tämä vaatisi jatkotutkimuksia.

Julkistustilaisuus

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan raportin tuloksista julkistustilaisuuteen perjantaina 9.4. klo 13:00-14:15.

Tilaisuuden tallenne on nähtävissä 23.4.2021 saakka Sitran YouTube-kanavalla.

Tutustu raporttiin tarkemmin

Lue suomenkielinen tiivistelmä: Kasvua tukevat, päästöttömät kehityspolut vuoteen 2050.

Lataa koko raportti englanniksi: Growth-positive zero-emission pathways to 2050.

Kysymyksiä ja vastauksia raportista (englanniksi): Decoupling study – Questions and Answers – Sitra

Mistä on kyse?